Ajoittain rakoileva pilviverho oli kerääntynyt yhdeksi
tummaksi möykyksi taivaalle. Vilkaisin kelloa. Olin kymmenen minuuttia edellä
sovitusta tapaamisajankohdasta. Viimeaikaiset säähavainnot olivat osoittaneet,
että keli saattoi elokuussa vaihtua kolmekin kertaa kymmenen minuutin
aikana. Otin vapaudekseni siirtyä
valmiusasemiin sisäpuolelle Hakaniemen halliin.
Tarkoitus oli nähdä ystävää ja ehdottaa iltapäiväkahveja. ”Nyt
ei ennätä. On tapaaminen maahantuojan edustajan kanssa.”
Ajatus kahvista haihtui ja tiivistyi uudelleen kylmän
olutpullon kylkeen paikallisen ravitsemusliikkeen tiloissa. Pöydälle asetettiin,
varovaisten arvioideni mukaan, viitisentoista tuotetta, joista suurin osa
edusti pienien tai keskisuurten panimoiden tuoteskaalaa.
Tarjolla oli IPAsta APAan oluita, sekä sour aleja, berliner
weissea ja gueuzeja. Sanalla sanoen ”erikoisuuksia”; suomeksi sanoen ”perseestä
perämoottoriin”. Alko luonnehtii näitä seuraavasti:
Erikoisuudet ovat
oluttyyppejä, joiden maku saattaa olla peruskuluttajalle hyvinkin haastava.
Erikoisuuksia ovat myös monet oluenharrastajien korkealle arvostamat oluet sekä
oluet, joiden saatavuus on rajallinen tai tyylisuunta vaikeasti
hahmotettavissa. Maku näissä oluissa vaihtelee kirpeän raikkaista miedoista
oluista täyteläisen makeisiin vahvoihin oluisiin.
Ja sama hipsteriksi: Jotain uutta ja (siis)
siistii.
Pruuvaillessa ”oluita” mietin termin
riittävyyttä. Monikaan tuotteista ei maistunut maltaiselle tai ne oli
valmistettu ”samppanjamenetelmällä”. Vanhan simasuun mielestä nämä maistuivat
enemmän limpparille.
Viikko sitten maistelin muutamia Jyväskyläläisen
panimon tuotteita. Huomio kiinnittyi pullojen ulkoasuun. Kivasti laaditut
kiinnostavannäköiset etiketit, hauskat ja tuoteperheen yhdistävät nimet ja
selkeä punainen lanka. Hienosti laadittu tuoteskaala. Helppo myydä ja
markkinoida ja kiva ostaa. Maut taas toivat mieleen jonkin intergalaktisen
cross-cosmos fusion fuck-up –henkisen kokonaisuuden (toimituksen
terminologiaa).
Tyylejä oli maitokahvi stoutista rukiseen double ipaan.
Jokaiselle jotakin. Rakenteellisesti iso osa oli kuitenkin aika kurkun kuivaksi
jättävää suorittamista. Koko terminologia sekamelskan ja makujen kaaoksen
keskeltä mieleen ei jäänyt olutta, jota voisi ostaa korillisen. Peilasin
kokemusta illalliseen, missä lautasella näkyy innokkaan nuoren sepän luomus:
vähän kaikkea kokeiltuna, mutta perusjutut hukassa. Onhan siistiä laittaa oma
baari pystyyn ja vähän testailla kaikkea. Kattoo sitten mikä lähtee vetää.
Lähtökohtaisesti vastustan kaikkea uutta. Miksi
vaihtaa toimivaa peliä uuteen. Vanhempi kollegani valisti minua: ”Älä Juho
vastusta. Poimi vanhasta ajasta hyvät puolet, tutki uudet jutut ja poimi
niistäkin kypsät hedelmät.” Ukko houraili suurimman osan aikaa, mutta tässä
asiassa taisi olla oikeassa.
Pohjoismaissa on juotu humalahakuisesti olutta varmasti
yhtä kauan kuin on ollut rumia naisia ja tarve paritella. Craft-beer ja pienpanimokulttuuri
sen sijaan on saanut jalansijaa vasta viimeaikoina. Olemme varhaisteini-iässä.
Juoppo kansa on vasta löytänyt itsestään ulokkeen, jolla voi tehdä muutakin
kuin kusta. On ihan okei tutkia itseään ja kokeilla. Pääasia, että mennään
johonkin suuntaan. Sitten kun perusasiat on kondiksessa alkaa tulla tulostakin.
Siihen asti minäkin voin kokeilla, mutta kun haen kaljakorini, ostan
kokeneemman belgialaisen, jota ei tarvitse opettaa.
Kiitos, anteeksi ja juomisiin.