Aurinkokelloa tulkitsemassa Harjun mäellä

”Ateria ilman viiniä on kuin kesä ilman aurinkoa.

Ateria ilman viiniä on kuin yö ilman naista.” - Ranskalaisen viinikampanjan iskulauseita

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Pöytään istuessa saa vaikutelman, että jakkara kököttää aivan metsän siimeksessä. Ylös noustessa kohti alkupalapöytää alapuolella paljastuu kuitenkin kaupungin keskusta, sekä Jyväsjärvi.

Suuntaan tutkimaan pöydän antimia. Tarjoilija kehui kalamurekkeita itse tehdyiksi. Pöydässä on monenlaista apetta. Ilokseni huomaan keitettyjen perunoiden puuttuvan. Sen sijaan tarjolla on paistia, murekkeita, huoliteltuja salaatteja, sekä punajuurikeittoa. Pääruoan sai valita kolmesta vaihtoehdosta ja jälkkäriksi oli katettu kahvipöytä pienellä makealla. Koko lounaan hinta 13,50e.

Ravintola Vesilinna Jyväskylän harjun mäen huipulla on heittelehtinyt tasollaan ja maineellaan viimeisten vuosien aikana melko hurjasti. Keittiönovi on käynyt tiuhaan, kun uutta päällikköä on haettu milloin mistäkin. Nyt linjaan on kaivautunut Helmut Rauniaho tiiminsä kanssa.

Meidän osalta kiinnostus oli ennen kaikkea viinissä. Vesilinnalla on omaa maahantuontia Saksan Moselista S.A. Prümin talosta. Weingut S.A. Prüm (erotuksena naapuristaan Johannes Prümista) sijaitsee upean vanhan Bernkastel-Kuesin kylän kupeessa Keski-Moselissa vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Frankfurtin lentokentältä. Viinit on hinnoiteltu sangen asiakasystävällisesti. Ravintolan pitkäaikainen yrittäjä-osakas Pirjo Oksanen-Prüm vastaa nykyisin enemmän tuotannosta ja markkinoinnista Saksassa miehensä Raimundin kanssa.

Päädymme vaimon kanssa pulloon keliin sopivaa Prümin Wehlener Sonnenuhr (aurinkokello) -palstan riesling kabinettia vuodelta 2008. Tarjoilija innostuu valinnasta ja haluaa, sekä ennen kaikkea osaa, kertoa tuotteesta enemmänkin. Aromi lasissa tuo välittömästi mieleen viime syksyn häämatkan Moseliin. Hyvin hailakan keltaisesta nesteestä nousevat tutut kuivatut aprikoosit, mesimarja, sekä kypsyneelle rieslingille ominainen vasta leikattu vihreä puutarhaletku.

Aurinko lämmittää ikkunan läpi. Tarjoilija utelee pitäisikö sälekaihtimia laskea ettei aurinko ota silmiin. Ei todellakaan! Hieno viini lasissa ja upea keli ulkona hiljentää fiilistelemään. Mieli matkaa pari kuukautta eteenpäin aurinkoisiin kevätpäiviin.

Ensi siemauksella suu värjäytyy oranssiksi aprikoosihillon ja appelsiininkuoren estereistä. Wehlener Sonnenuhr-palstan gray slate-liuske maistuu viinissä vahvana mineraalisuutena. 7.5% alkoholia ei pahemmin pyöri suussa, mutta viini jättää miellyttävän pyöreän jälkimaun aina seuraavaan siemaukseen saakka.

Pääruoaksi valitsimme molemmat kalaa. Lohen esillepano on melko rustiikkinen, mutta elementtejä löytyy riittävästi. Kokonaisuus on hiukan rasvainen. Paljon pelastaa ensi silmäyksellä lautaselle kuulumaton paprikahöystö, joka tuo riittävästi happoa pilkkomana lohen, kastikkeen ja lisäkkeen rasvaisuutta.

Jälkiruokaa ei tarvita. Mielestäni reilun kympin lounaaseen kuuluva kahvipöytä ja valikoima keksejä on suomalaiseen makuun riittävä. Omaa viinihammasta jää kuitenkin sen verran kolottamaan, että päätämme tilata vielä lasit toista omamaahantuonti risukkaa.

Listalta löytyy laseittain Ürzig Würtzgarten -palstan Rieslingiä. Würtzgarten (yrttitarha) sijaitsee joen mutkassa muutaman kilometrin pohjoisempana Wehlener Sonnenuhrista etelään laskevilla, erittäin jyrkillä, rinteillä. Palsta saa paljolti enemmän aurinkoa kuin talon muut palstat länttä kohden laskevilla rinteillä. Auringon määrä muokkaa viinistä tuhdimman. Maaperä on Würtzgartenissa red slate -liusketta, mikä puolestaan antaa viiniin enemmän mausteisuutta.

Viini on väriltään kullankeltainen ja taittuu valoa vasten hieman vihreään. Aromimaailmasta lasista nousee päällimäisenä makeus vasta-avatun säilkepersikkatölkin muodossa. Tuoksu on myös selvästi mausteisempi ja mineraalisuus tuntuu paahteisempana. Maussa esiin tulee poltettu tai karamellisoitu limenkuori. Paletissa tuntuu karvaus, mikä muistuttaa hieman männynneulasia ja joitakin villiyrttejä, kuten siankärsämöä. Viini kaipaa ehdottomasti enemmän ruokaa rinnalleen kuin kabinetti.

Luontoäiti antaa valomerkin, kun aurinko siirtyy korkean männyn rungon taakse. Bussi kohti Helsinkiä lähtee piakkoin. Lounaasta jäi suuhun hyvä maku. 13,50e on hyvä hinta sapuskalle, mitä Vesilinna tarjosi. 35 euroa viinipullosta on enemmän kuin sopuhinta ja henkilökunnan palvelualttius yllätti positiivisesti. Ennen kaikkea mieleen jäi kuitenkin miljöö. Upeat näkymät, varsinkin hyvällä säällä, ja toisaalta tuntuma luonnonläheisyydestä tuli yllätyksenä Jyväskylässä varttuneillekin. Miksi ei tätä mainosteta Vesilinnan sivuilla enemmän? Ehkä se on heille itsestäänselvyys, mutta asiakkaan näkökulmasta mahtava lisä kokonaisuuteen. Mielestäni Vesilinnan yhtenä ongelmana on aina ollut vaikea luoksepääsy. Vaiva kuitenkin palkitaan. Heitän tässä palloa ravintolan suuntaan, koska varsinkin illallisasiakkaille, Vesilinna ei ole korkkarietäisyydellä oikein mistään. Voisiko ravintola tarjota asiakkailleen kuljetuspalvelua ylös Harjulle vaikka Asemakadun päästä ja lisätä loppulaskuun kohtuullisen summan palvelusta?

P.S. Jos S.A. Prümin viineihin haluaa tutustua Vesilinna ulkopuolella tarjoaa Alko valikoimassaan yhtä Prümin Wehlener Sonnenuhr -palstan Spätlese Rieslingiä sangen kohtuulliseen 24,90e pullohintaan.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Aalto, Ribera del Duero, 2010

"Kunnon viinistä saa kunnon veren; kunnon verestä saa hyvän mielen; hyvä mieli innoittaa hyviin tekoihin ja hyvät teot taivaaseen. Näin on tullut todistetuksi, että viini johtaa taivaaseen."                                                           - Vanha englantilainen sananlasku

Kaiuttimesta pauhaa espanjankielistä romaanimusiikkia Gypsy Kingiä.

Hyllyyn kulkeutunut Ribera del Dueron punaviini Aalto päätti (erittäin)lyhyen varastointinsa eräänä sateisena torstai-iltapäivänä Helsingin Kalliossa.

30 vuotta maineikkaalla Vega Sicilialla viinimestarina työskennellyt herrasmies Mariano García aloitti Aalto projektin vuonna 1999 Riberan viinisäädöslaitoksen söör Javier Zaccagninin kanssa. Aikomuksena oli luoda alueen ilmastoa ja maaperää mukaileva huippuviini – Riberan oma burgundi. Rypäleeksi valittiin Tempranillon klooni Tinto Fino.

15 vuotta myöhemmin tulokset ovat sangen lupaavia.

Maaperä Riberassa on sekoitus liusketta, savea, soraa ja hiekkaa. Aalto kasvattaa 110 hehtaarin alueella Valladolidan alueella noin 200 kilometriä Madridista luoteeseen.

Ribera del Duero

Valmistuksessa käytetään uutta ja modernia bodegaa, taloa, joka valmistui 2005. Viini käy valmistusvaiheessa läpi normaalin käymisen lisäksi malolaktisen käymisen tynnyrissä. Tynnyreinä käytetään pääosin kolmevuotiaita ranskalaisia tammitynnyreitä.

Mariano ja Javier keskittyvät ainoastaan kahteen eri viiniin: Aalto ja Aalto PS.

Jälkimmäisenä mainittua tuotetaan ainoastaan huippuvuosina ja tavara tapaa mennä kaupaksi ennen kuin se jälleenmyyjälle asti päätyykään.
Aalto sen sijaan kulkeutui meikäläisenkin viinilasiin asti.

Aalto 2010 vietti lapsuutensa ensimmäiset 18 kuukautta tynnyrissä, joista vajaa viidennes oli amerikkalaisia ja loput ranskalaisia. 2012 kesäkuun viimeisellä viikolla se pullotettiin.
Varhaisnuoruudessaan se poimi aromimaailmaansa elementtejä terriööristä ja tynnyreistä, sekä malolaktisesta käymisestä.
Lasissa tuoksuukin maaperä vahvana. Mielestäni aromeissa tuulahtaa esiin multaisuus ja punajuuret ja tummat luumut.
Väri on intensiivisen punainen, kypsä kirsikka, mutta viestii raikkaudesta taittuen aavistuksen purppuraan.

Maku on huikea. Pehmeitä tanniineja siivittää terävä makeus ja mausteisuus, josta alkoholi (15%) ja hapokkuus tekevät hieman terävän, mutta se muuttuu suussa kermaisen pyöreäksi. Makupaletti toistaa aromeja, mutta tarjoaa myös korianterin siemeniä, lakritsia, vaniljaa ja pitkän jälkimaun!

Huipputavaraa, joka huutaa erilaisia ruokia rinnalleen. Päällimäisenä mieleen tulevat grillatut punaiset lihat, paahdetut uunijuurekset, erityisesti punajuuri. Uskon sen viihtyvän myös mausteiden parissa kuten fenkolin ja korianterin siemenet, kumina ja sumakki. Kovin tulista ruokaa en tarjoaisi Aallon harjana.

Ribera del Duero ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. Kyseessä on huippuviini. Viime aikoina olen löytänyt jonkilaisen fiksaation alueen roteviin punkkuihin ja luulenpa niiden maistuvan tämän amaronekansan suussa yhtä lailla hyvälle.
Aaltoa löytää Alkosta suolaiseen 39,90e hintaan, mutta esimerkiksi ruotsinlaivoista ainakin Viking Line tarjoaa sitä jo rehdimpään alle kolmenkympin hintaan. Alkon 40 euroa sulattaa vielä kimppainvestointina maisteluiltaan, mutta pidän sitä hiukan kalliina pelkästään omakustanteisena.



Ribera del Duero – Aalto DO – 2010
Alkoholi: 15%
Väri: Kirsikanpunainen, purppuraan taittuva
Tuoksu: Multainen, punajuuret, raikas
Maku: Pehmeät tanniinit, vaikka hapokas. Terävä mausteisuus, yrttinen, korianteri, vanilja.
Ruoka: Maanläheiset maut. Juurekset, hiileksi grillatut punaiset lihat, pitkään kypsytetyt kovat juustot.
Musiikki: Vanhan liiton Flamenco

Hinta: Alkossa 39,90

Kiitos, anteeksi ja juomisiin!