keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Code of conduct for men

Roughly three suns and about two beers ago it was that I stumbled upon a meme. There were codes of conduct for men and women. The trick was that the women’s instructions gave a (long) list of items that men should conduct while treating their women. To give few examples of the list: Women should be protected, loved; women should be treated with flowers, women should be listened to. It is also vital to bring sovereigns from the far side of the world too.

Then man, on the other hand, consisting of only two clauses seemed slightly more primitive by first glance:

1) Be naked

2) Bring beer

Years ago a colleague of mine, a fine lady, was blessed with a seemingly healthy relationship, which amazed a younger collegue of ours. This made him inquire the source of fortune bestowed upon her and the whys behind it. Without thinking she responsed: ”it’s easy. I just give him sex occasionally, make sure there’s beer in the fridge and keep my mouth shut when there’s hockey in the telly.”

                             Later on I gave this some semi-serious thought. I figured she was right. It’s easy to forgive a lot in a relationship if the foundation is laid well. ”So beer it is and a drunken bloke manning the couch watching sports”, I hear you say. Hail the good king Alcohol and his merry men!

                             They say that a glass of red wine is healthy, so two must be superfood; although three is massive consumption – at least on regular weekdays. Dorothy Parker said it best: ”One martini is about right, two at the most; after three I’m under the table, after four I’m under the host.”

                             Our society is built on on rules. Some of these rulings make laws, others norms. Our thoughts are strongly influenced by the public opinion. To sin is to be despised. One commiting adultery is frowned upon. Travelling without a ticket on a commuter-train, then again,  is close to heroism.

The king Alcohol is a bit entangled subject. On one hand it is generally prohibited, with the other often enjoyed. Even the age makes a difference. When younger it was most exciting to have that one-too-many and dive into the epic adventure awaiting.

                             There’s no law in western countries to deny  the consumption of alcohol along the week, although the norm-opposition might disagree. Most of the time one is not allowed, for example, to go to work while shit-faced, or even when slightly intoxicated – especially if one gets caught! Even home-coming might go ballistic if you had a little too much fun earlier in the evening.

                             Now, I perfectly well understand the working under influence (WUI?). This is not safe. Besides, we are rather jealous folks and if the other is having more fun at the work than you it’s definately a reason to be sore of. But at home? Is the dear mrs. so worried about the health and injuries of the wild boy, or the ill-use of his money, that she’ll be willing to let the whole hell break loose (including the hounds!)?

                             If it’s a health issue then one better read five chapters backwards and read again from the part explaining the healthieness of sour grapes. In case this is not convincing then there remains an empirical test ran (my careful studies claim 3000 years) through-out the history by man-kinds: The alcohol relieves stress.

                             Many-a-time when a man has had that infamous one-too-many, spills his guts to the bouncer and makes his way home, there awaits a Brave new man in the morning.  Given few hours, shower and sympathy he’s ready to test his strenght again against the world for the sake of his family.

                             The woman with the more specified instructions now is a more ready-made apparatus, although the last paragraph (”A woman holds a right to change her mind according to the current mood”) remains confusing for the man-kinds.

                             A man, a more primitive creature, needs to fulfill his ancient rites occasionally to be able to execute his daily chores and protect, love and listen to his woman.  In case one disagrees with this I give you one advise: Run. Run and don’t look back!

Happy Women’s Day! Ugh!
- Puolihalvaantunut kokki

lauantai 25. helmikuuta 2017

Yhdyn edelliseen, vaikken puhujaan

Hesarissa (25.2.17.) Riku Rantala kirjoitti suomalaisten vaikeuksista puhua tai keskustella – antautua debattiin. Rantalan tyyliin suomalaisia verrattiin muiden rantojen miehiin ja tapoihin. Niin paljon, kun nautinkin lukea Rantalan matkakertomuksista, varsinainen ongelmakohta suomalaisten näennäisessä kyvyttömyydessä keskustella ei varsinaisesti auennut. Rantalan valinnan Suomen seksikkäimmäksi mieheksi sen sijaan ymmärrän täysin!

Ajatuksena olen kuitenkin halukas yhtymään edelliseen - vaikken puhujaan.

Tiistaina Helsingin metrossa salakuuntelin vierustoveria. Urkinnan kohteena oli arviolta reilu parikymppinen neito. Liina puhui puhelimeen erikoisella tavalla pitäen luuriosaa kämmenellä rintansa tasalla ja vastaanottimia korvissaan pipon alla.

Kuulin kerrottavan ”Netflix and chill-treffeistä”, jotka olivat menneet aika hyvin edellisenä viikonloppuna. Muistaakseni joskus aikanaan saatettiin kaverin kanssa katsoa elokuvaa koneelta siten, että välillä oli lisäksi Ventrilo-yhteys. Elokuva laitettiin pyörimään suht samaan aikaan molemmissa päissä. Hyötynä oli mahdollisuus nauraa yhdessä, haittana toisen darthvadermainen puhkuminen elokuvan taustalla.

Suomettaren tilanneraportista päätellen suoratoistopalvelu-treffeissä ei ollut kuitenkaan kyse tästä. Riiuulla pari oli sopinut tapaamisen tytön luokse, jossa sitten katsottiin yhdessä suoratoistopalvelusta sarjaa, kunnes toisella pokeri oli ilmeisesti pettänyt, läppärin kansi pamahtanut kiinni ja siirryttiin muhinoimaan.

Puntaroin tilannekuvausta. Kerrassaan oivallista. Olen aina pitänyt ”dinner&movie”-treffeissä sitä ”movie” -osuutta heikkona lenkkinä. Miksi mennä pimeään elokuvasaliin katsomaan yhdessä, vaivoin sovussa sovittua, rainaa ja maksaa siitä 12,50e? Etenkin kun edellä mainitut ”pätkät” tuntuvat kestävän tänä päivänä lähes poikkeuksetta pitkälle yli kaksi tuntia. Lisäksi, vaikka julkisella paikalla muhinoinnissa talvitakin alla onkin oma juttunsa, niin varsinaiseen asiaan pääseminen edellyttää pidempää kokemusta astangajoogasta, teatteriolosuhteissa. Kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika ylläpitää puoliheijaria ja kotimatkalla pakkanen tappaa viimeisetkin menohalut.

Jos herra Rantala sattuisi lukemaan tätä juttua epäilisin hänen vaihtavan rauhattomasti asentoaan näytön ääressä ja nostavan etusormen pystyyn argumentoinnin merkiksi.

Sen tytön huulet oli mustat ja pojan silmät kiiluivat. He rakastuivat kun sarjat surisivat.
Se tyttö meni naimisiin, sen pojan kanssa naimisiin. He rakastivat ja elokuvat helisisvät.
He eivät ole löytäneet sitä jotain, mitä ovat etsineet, mutta ymmärtävät toisiaan ja tahtovat yhdessä jaksaa maailmaa. Katsoen...

Koen olevani etuoikeutettu, vaikka olen joutunut näkemään misoihin enemmän vaivaa. Toisinaan joutunut kuuntelemaan pitkällistä paatosta asiasta, joka ei oikeastaan ole paljon kiinnostanut. Mutta liha on heikkoa. Lisäksi paatokseen on pitänyt osata vastata neuvottelevaan sävyyn.
Syntyjään savolaiselta tyhjän puhuminen käy. Siinä sivussa on kuitenkin tahtomattaan raapaissut voiveitsellä retoriikan pintaa.

Muistan sen kirkkaan päivän, kun heinä haisi, ruoho tuoksui ja daamin kanssa kuunneltiin suomirokkia painiotteessa.

Koska aika kultaa muistot uskallan laiskiaisenluutornistani suositella dinnerdeittejä. Elokuvan sijaan viinipullo on oivallinen diplomaatti illallispöydässä – ja se suomirokki. Sisäpiirin vinkkinä manittakoot: jos deitti kaatelee viiniä tiuhaan se on merkki vaihtaa puheenaihetta tai ottaa housut pois.

Entä se poika ja tyttö?

No, heidän poikansa nimi on Johnny, ja Johnnyninkin silmät kiiluvat. Hän varttuu nyt kun vanhemmat surisevat.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.


- Puolihalvaantunutkokki





sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Tulevaisuuden dokabiliteetti

Oli synkkä mutta myrskytön yö. Suoratoistopalvelu ei tälläkään kertaa tarjonnut varttitunnin tutkiskelun jälkeen mitään mielenkiintoista katsottavaa. Ai niitä aikoja, kun televisiossa näkyivät vain ne neljä kanavaa, jotka eivät sen kummemmin tarjonneet mitään katsottavaa, mutta ne sentään selasi nopeasti läpi. Harmikseni huomasin lorauttaneeni valkoviinin perseet lasin pohjalle ja pyörittelin nyt puolityhjää mukia käsissäni. Vilkaisin tiukua olisiko veinipoodi vielä auki. Seitsemän illalla. Näköjään vuoden aika ja pimeys sotkevat sisäisen kellon. Aloin malliksi lukea hyvintvointivaltion tulevaisuutta. Ohessa ajatuksia utopiasta.

Alkoholipolitiikan tavoitteet (Hallituksen esitys eduskunnalle).

Voimassa olevan alkoholilain tavoitteena on alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäiseminen. Samasta tavoitteesta säädettiin myös vuoden 1968 alkoholilaissa.

Suhtautuminen alkoholijuomien markkinointiin ja nauttimiseen on myös muuttunut vapaammaksi. EU-jäsenyys on edellyttänyt alkoholin matkustajatuonnin vapauttamista. Sekä miesten että naisten alkoholinkäyttö ja humalajuominen ovat viime vuosikymmenten aikana lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä.”

Tässä ovat pähkinänkuoressa hallituksen huolenaiheet, minkä pohjalta alkoholinkäyttöä tulee murehtia Suomen maassa.
Esitys lähtikin lausuntakierrokselle. Kuten kuningasalkoholi yleensäkin se kirvoitti kielenkantoja ja lausuntoja saapui 200 taholta. Tässä kuitenkin poimintoja esityksestä.

Nykyisin ravintolassa on oltava läsnä ”vastaaja hoitaja tai hänen sijaisensa”, jolle on asetettu tarkat vaatimukset koulutuksesta ja kokemusksesta. Jatkossa jokaisessa työvuorossa pitäisi olla täysi-ikäinen vastuuhenkilö, mutta hänelle ei asetettaisi erityisiä pätevyysvaatimuksia.”

Tavallaan tuntuu, että ajatus on tolkuton sekä pahasti ristiriidassa hallituksen huolen kanssa valvoa kuntoaan ymmärtämättömän (viinan)kuluttajan toimia sosiaalisissa kanssakäymisissään ravintolaympäristössä. Toisaalta, ottaen huomioon viimeaikaisen politiikan alkaa tuomaan työvoimaa Filippiineiltä asti paikkaamaan hervotonta työvoimapulaa ravintola-alalla, näkemyksen ymmärtää. Jos yhtiö palkkaa apulaisen palkalla filippiinoja tiskin taakse se ei kuitenkaan säästä esimieskuluissa, kun jonkun pitäisi lain mukaan tavallaan ihan oikeasti tietää mitä siellä kuuluu tehdä. Kun tällainen velvoite poistetaan, ni tokikin säästöä tulee.

Esimerkiksi työttömien miesten alkoholikuolleisuus oli vuosina 1995-2000 toteutetun tutkimuksen mukaan lähes yhdeksän kertaa ja naisten yli kahdeksan kertaa suurempi kuin palkansaajien.”

Mitenköhän tähän tulisi suhtautua? Omien empiiristen tutkimuksieni mukaan työttömänä tosiaan jää enemmän aikaa joko harrastaa liikuntaa tai dokailla. Yleensä dokailu kuitenkin vie voiton, koska työttömyys vituttaa.

Vuosina 2008 ja 2009 toteutetut kolme alkoholiveron korotusta käänsivät alkoholin kokonaiskulutuksen hallitusti laskuun. Kokonaiskulutus absoluuttisena alkoholina asukasta kohti laski veronkorotusten seurauksena nopeasti 12,7 litrasta 12 litraan absoluuttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä kohti.”

Lapissa työskennellessäni koppa kaljaa maksoi tunturin marketissa 32e. 30Km päässä Ivalossa se maksoi tuohon aikaan 24e. Kahdeksan euron erotus aiheutti närää tunturikeittäjissä. Arvoisa ravintolapäällikkö selvitti asian seuraavasti: ”Mitä te jätkät nurisette? Kun sitä kaljaa kunnolla tekee mieli, niin se on ihan sama mitä se maksaa, niin kyllä minä sen kalenterin haen. Katsotaan sitten lauantai-iltana!”
Niinpä niin. Kohtuukuluttaja saattaa jättää sen perjantaipullon kauppaan, mutta ”alanmiehelle” se on ihan sama.

Alkoholin kulutuksen lasku näkyy nyt myönteisenä kehityksenä haittatilastoissa. Kun esimerkiksi alkoholinkäyttöön liittyvä työikäisten kuolleisuus kaksinkertaistui parin viime vuosikymmenen aikana, se on nyt muutamana viime vuotena vähentynyt.”

Olisiko käynyt niin, että yhdeksänkymmentäluvun lamassa herättiin kehittämään yrityssaneeraus- sekä yksityishenkilön velkajärjestelypolitiikkaa ja sen seurauksena työttömyys tai konkurssi eivät ajaneet velkavankeuteen? Kovimmat tekijät tietysti ehtivät itsensä jo hengiltä juomaan. Tulevaisuus tuonee taas muutoksen tullessaan, kun suuret ikäluokat heräävät yhtenä aamuna ja huomaavat olevansa toimettomana eläkkeellä. Ale Pubi avaa jo yhdeksältä.

Alkoholijuomien etämyyntiin liittyvät säännökset ovat osoittautuneet vaikeaselkoisiksi ... Alkoholijuomien tilaaminen ulkomailta sellaisilta myyjiltä, joilla ei ole mitään alkoholilain mukaista lupaa, vastaa arviolta enintään joitakin prosentteja alkoholijuomien kokonaismyynnistä. ... Osa myyjistä huolehtii valmisteverojen maksamisesta, mutta osa ei. Alkoholijuomien toimittamisessa suoraan kuluttajille ei välttämättä noudateta mitään alkoholilain säännöksiä. Käytännössä ulkomailta tapahtuvasta etämyynnistä on jo tullut rinnakkainen alkoholijuomien markkinapaikka, josta kuluttajat saavat tilata alkoholijuomia verotta. Kysymys on paitsi veropolitiikasta, myös tasapuolisen kilpailun edellytyksistä.”

Mitäs edellytyksiä vapaakaupan on tarkoitus taata? Jos nämä ovat syitä asettua poikkiteloin EU:n harjoittaman vapaakauppapolitiikan kanssa (mihin Suomikin kuuluu), niin pitäisikö tässä kohtaa antaa muiden murehtia omien verojensa maksamisesta? Ulkomailta tilatut viinit taitavat kuitenkin olla niitä Alkon valikoimasta puuttuvia tuotteita. Yritetään näin myös pitää Alkon toiminta järkevänä, kun aivan jokaiseen kuluttajan oikkuun ei tarvitse olla vastaamassa. Kansanterveydellisestä näkökulmasta verkkokauppa on tekijänä jäävi. Nopeaan janoon ei paljon postimyynti auta!


Summa summarum, esityksessä on kokonaisuudessaan paljon hyviä asioita. Juominen kehittyy! Lienee kuitenkin tarpeellista tässä vaiheessa vielä keskittyä kritiikkiin ettei käy niin, että ratifioinnin myötä jää juhlasamppikset Ranskaan.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!


Lähteet: Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilain uudistuksesta
Ohessa myös hyvä julkaisu Viinilehdessä: https://viinilehti.fi/2017/01/unohtui-hyvinvointi-7-nakokulmaa-alkoholilakiin/


keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lähtökohtaisesti vastustan

Ajoittain rakoileva pilviverho oli kerääntynyt yhdeksi tummaksi möykyksi taivaalle. Vilkaisin kelloa. Olin kymmenen minuuttia edellä sovitusta tapaamisajankohdasta. Viimeaikaiset säähavainnot olivat osoittaneet, että keli saattoi elokuussa vaihtua kolmekin kertaa kymmenen minuutin aikana.  Otin vapaudekseni siirtyä valmiusasemiin sisäpuolelle Hakaniemen halliin.

Tarkoitus oli nähdä ystävää ja ehdottaa iltapäiväkahveja. ”Nyt ei ennätä. On tapaaminen maahantuojan edustajan kanssa.”

Ajatus kahvista haihtui ja tiivistyi uudelleen kylmän olutpullon kylkeen paikallisen ravitsemusliikkeen tiloissa. Pöydälle asetettiin, varovaisten arvioideni mukaan, viitisentoista tuotetta, joista suurin osa edusti pienien tai keskisuurten panimoiden tuoteskaalaa.

Tarjolla oli IPAsta APAan oluita, sekä sour aleja, berliner weissea ja gueuzeja. Sanalla sanoen ”erikoisuuksia”; suomeksi sanoen ”perseestä perämoottoriin”. Alko luonnehtii näitä seuraavasti:

Erikoisuudet ovat oluttyyppejä, joiden maku saattaa olla peruskuluttajalle hyvinkin haastava. Erikoisuuksia ovat myös monet oluenharrastajien korkealle arvostamat oluet sekä oluet, joiden saatavuus on rajallinen tai tyylisuunta vaikeasti hahmotettavissa. Maku näissä oluissa vaihtelee kirpeän raikkaista miedoista oluista täyteläisen makeisiin vahvoihin oluisiin.

Ja sama hipsteriksi: Jotain uutta ja (siis) siistii.

Pruuvaillessa ”oluita” mietin termin riittävyyttä. Monikaan tuotteista ei maistunut maltaiselle tai ne oli valmistettu ”samppanjamenetelmällä”. Vanhan simasuun mielestä nämä maistuivat enemmän limpparille.

Viikko sitten maistelin muutamia Jyväskyläläisen panimon tuotteita. Huomio kiinnittyi pullojen ulkoasuun. Kivasti laaditut kiinnostavannäköiset etiketit, hauskat ja tuoteperheen yhdistävät nimet ja selkeä punainen lanka. Hienosti laadittu tuoteskaala. Helppo myydä ja markkinoida ja kiva ostaa. Maut taas toivat mieleen jonkin intergalaktisen cross-cosmos fusion fuck-up –henkisen kokonaisuuden (toimituksen terminologiaa).
 Tyylejä oli maitokahvi stoutista rukiseen double ipaan. Jokaiselle jotakin. Rakenteellisesti iso osa oli kuitenkin aika kurkun kuivaksi jättävää suorittamista. Koko terminologia sekamelskan ja makujen kaaoksen keskeltä mieleen ei jäänyt olutta, jota voisi ostaa korillisen. Peilasin kokemusta illalliseen, missä lautasella näkyy innokkaan nuoren sepän luomus: vähän kaikkea kokeiltuna, mutta perusjutut hukassa. Onhan siistiä laittaa oma baari pystyyn ja vähän testailla kaikkea. Kattoo sitten mikä lähtee vetää.

Lähtökohtaisesti vastustan kaikkea uutta. Miksi vaihtaa toimivaa peliä uuteen. Vanhempi kollegani valisti minua: ”Älä Juho vastusta. Poimi vanhasta ajasta hyvät puolet, tutki uudet jutut ja poimi niistäkin kypsät hedelmät.” Ukko houraili suurimman osan aikaa, mutta tässä asiassa taisi olla oikeassa.

Pohjoismaissa on juotu humalahakuisesti olutta varmasti yhtä kauan kuin on ollut rumia naisia ja tarve paritella. Craft-beer ja pienpanimokulttuuri sen sijaan on saanut jalansijaa vasta viimeaikoina. Olemme varhaisteini-iässä. Juoppo kansa on vasta löytänyt itsestään ulokkeen, jolla voi tehdä muutakin kuin kusta. On ihan okei tutkia itseään ja kokeilla. Pääasia, että mennään johonkin suuntaan. Sitten kun perusasiat on kondiksessa alkaa tulla tulostakin. Siihen asti minäkin voin kokeilla, mutta kun haen kaljakorini, ostan kokeneemman belgialaisen, jota ei tarvitse opettaa.


Kiitos, anteeksi ja juomisiin.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Oheinen teksti kirjoitettu samppanjan vaikutuksen alaisena

Espalla Helsingin keskustassa vastaan kävelee daameja LV-laukut kyynärtaipeessa. Torilla Kolera-altaan reunalla istuu nuoria tyttöjä riiputtamassa jalkojaan vesirajassa. Löysän topin alta paistaa CK-merkkiset urheiluliivit. Matka jatkuu Wanhan Kauppahallin ohi. Olympiaterminaalin mäkeä lasketaan alas Jopoilla. Huhun mukaan Anttilan tyhjennysmyynnissä Iittala on ollut kuumaa valuuttaa, koska 40%:n alennus. Spora-pysäkin mainoksessa Gywneth Paltrow poseeraa Diorissa.

Elämme merkkien ja brändien yhteiskunnassa. Nuoret – ja vanhemmat – tytöt haaveilevat ”siitä ekasta Luikkarista”. Pojat, jotka asuvat vielä kotona ostavat asunnon sijaan auton – sen BMW:n, vaikka tämän muka-laman aikana asunnon osto olisi ehkä viisaampaa.

Ennen sitä tulevaisuuden vaurastumista ”eka Luikkari” ostetaan ulkomaanmatkalta Italiasta (siellä tarjottiin juotavia samalla kun katselin hyllyjä!). FB-päivitys on todisteena käynnistä.
Hetkeä myöhemmin teen kaupat ja marokolainen mies laskee seteleitä liikkeen vieressä lakanansa äärellä. Mies hymyilee. ”Liian kallista?” ja viittaa kohden myymälää.
”Ei, mutta opiskelen vielä. Sitten ostan aidon.”
Turisti poistuu paikalta uuden Louis Vuittonin käsipuolessa H&M:n paidassa ja shortseissa. Tuskin kukaan huomaa eroa, sitä paitsi ostan sen aidon heti sitten kun on rahaa. Lohduttaudun tulevaan synninpäästön tuomaan rauhaan.

Opiskelujen päätyttyä ja ensimmäisen palkan napsahdettua tilille on aika palkita uurastus ja ostaa se halvin kallis laukku, koska lupasin sen – en vain itselleni – vaan myös liikkeelle. Marokolainen todistaa. Gymwneth hymyilee minulle taas mainoksessa. En ole varma onko hymyssä ironiaa. Paljonkohan neito itse maksoi laukustaa, vai oliko se sponsorilahja.

Valmistumistani juhlitaan tänä kesänä.
Juhliin kuuluu tietenkin samppanja-tarjoilu. Tai siis kuohuviini. Eihän kukaan huomaa eroa. Eikä sitä paitsi haittaa, että ostan lopulta Ballet-kuoharia, koska sitä saa enemmän samaan hintaan. Ei se kuitenkaan halvin ole, vaan toisiksi halvin. Parempi säästää nyt kun rahaa meni omaan valmistumislahjaan niin paljon. Eikä haittaa, koska nyt voin kutsua muutaman epävarman nimen lisää. Kenties sieltä saa valmistusmislahjana muutaman kympin enemmän paikkaamaan laukun syvyistä vajetta budjetissa.
Kuohari kuuluu tarjoilla ”super chilled”. Siis kaksi asteisena. Ihanat kuplat ja tosi kylmää! Harmi ettei maistu millekään, mutta eihän se kuohuvan viinin idea olekaan. Kuoharia juodaan koska juhlat.

Firman Halloween-bileet. Sinne tulee kaikki. Koska keskustelu pukeutumisesta on aloitettu jo paria kuukautta etukäteen tiedän, että Mari aikoo pukeutua ”siihen samaan makkarankuoreen kuin viime vuonna”. Toisaalta Mikko on ostanut Ralph Laurenin puvun ja aikoo nyt koeajaa sen. Tiina on ostanut kokonaan uuden vaateparren ja rakentanut kokonaisuutensa Chanelin laukun ympärille. Myös muilla tuntuu olevan naamiaisten teemana high-end. Sanon, että taidan minäkin kaivaa Louis Vuittonini naftaliinista (kavereitten kesken ”luikkari”). Toisaalta en ehkä kehtaa näyttäytyä sen piskuisen luikkarin lompakon kanssa. Parempi ottaa se Italista ostettu Never-full. Eihän kukaan huomaa eroa. Sitä paitsi en voisi muutenkaan kanniskella samaan aikaan lompakkoa, iPhonea ja shamppanja-lasia (vai tarjoillaanko siellä kuohuviiniä??).
Illalla isäntä ojentaa minulle lasia samalla kun ohjaa pitopöytään: ”vuokrattii nää Riedelin shamppanjalasit nii maistuu tää skumppaki oikeelle!”
Illalliselle on loihdittu meksikolainen itse tehty taco-buffet. Maistelen kumisia lettuja, kun isäntä tulee tiedustelemaan mitä diggaan safkasta. ”Hyvää, vähän kumisia vaan.”
”Joo, mistään ei löytyny sitä 'masa harinaa', mut tehtiin vehnästä. Eihä niis mitää eroo oo, tai ei kukaa ainakaa huomaa!”
Eipä niin, mietin.

Juokaa Samppanjaa Ranskasta sieltä Champagnesta, koska kesä ja koska sen huomaa!


Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Villinä Etelä-Afrikassa

"Niin puut sanoivat viinipuulle: 'Tule sinä ja ole meidän kuninkaamme.'
Mutta viinipuu vastasi heille: 'jättäisinkö mehuni, joka saa jumalat ja ihmiset iloisiksi, mennäkseni huojumaan ylempänä muita puita!'"
- Tuomarien Kirja, 9:12-13

Keskikesän yöttömät yöt Helsingissä. Ilmanala on pysytellyt raskaana koko päivän. Vesinoro valuu selkää alas. Kumarrun parvekkeen kaiteen yli nuuskimaan ilmaa. Kohta sataa. Väri lasissa näyttää puolipilvistä taivasta vasten rypsiöljyn keltaiselle taittuen hiukan vihreään. Panhuilu tapailee makarooniwestern-sointuja kaiuttimesta.
Lasin pinnalta nenään tarttuu persikkaa, voikukkaa, banaania ja mehiläisvahaa.
Springfield Estaten Wild Yeast Chardonnay tuntuu luontevalle jatkumolle ilmanalaan nähden. Voin kuvitella ranskalaislähtöisen suvun jatkajat Ambrien ja Jeanetten pyörittelemässä viiniään lasissa yhtälailla kuumankosteassa ilmassa tiluksillaan Etelä-Afrikan länsirannikolla.

Tammittamaton chardonnay käy sementtitankeissä maan alla kuudesta yhdeksään kuukautta, mikä tuottaa sille 13% alkoholivolyymin ja vahamaisen rakenteen. Viini käy villihiivoilla. Se tarkoittaa, että 13-18 -vuotiaat puskat muodostavat toisinaan pintaansa homeen, mikä rypäleen sokerien tiivistyessä, aloittaa käymisen luonnollisesti.

 Home on tavallaan luonnon mekanismi hyödyntää työläs hyönteisiä houkuttelevan sokerintuottoprosessin päätös. Home käyttää mehun etikaksi, jolloin rypäle maahan pudotessaan ravitsee mehullaan emäkasvia seuraavana vuonna.

Makumaailmaa hallitsee persikka, hapokkuus ja mineraalisuus, sekä ”villi” maku, josta allekirjoittaneelle tulee mieleen märkä väriliitu ja voikukka.
Monet alkon hyllyltä löytyvät laadukkaat chardonnayt ovat Ranskan Burgundysta tai Californiasta ja ne on usein huolella tammitettu. Tässä tammen puute luo potentiaalia parittaa se varsinkin alkukesän ruokapöydän antimille parsalle, villiyrteille ja muulle kukkean vihreälle. Viinin hapokkuus kestää myös hollandaise-kastikkeen tai vinegretin hapokkuuden. Sopivasti jäähdytettynä viini on kelvollinen myös siemailtavaksi itsenään. Astraalimatkaan siinä ei kuitenkaan mahti riitä.

Etelä-Afrikan viinituotanto on alkanut viime aikoina tuottamaan kohtuu takuutavaraa. Hinnat ovat silti vielä kaikkien viininystävien ulottuvilla. Huikea tuote ja hintansa väärti.

Ilta kääntyy yöksi ja sadetta enteilevä viileä ilmamassa työntyy lasien välistä parvekkeelle. Kaadan uuden lasin. Alkoholi lämmittää!

Wild Yeast Chardonnay, 2013
Springfield Estate
Etelä-Afrikka
Alko: 13%
Väri: Rypsiöljy, taittuu vihreään
Tuoksu: Malolaktinen käyminen, voi, voikukka, banaani, mehiläisvaha
Maku: Persikka, Hapokas, mineraalisuutta, märkä väriliitu, vahamaisuus.
Tarjoilulämpötila: n.10C
Ruoka: Parsaa Hollandaise

Saatavuus: Suomessa Viking line 14,90/plo

keskiviikko 9. maaliskuuta 2016

Parahin Jaana

Postimauri tupsautti tuossa viikolla luukusta Viinistä viiniin 2016 opuksen. Alkupuolella kirjaa on otsikko ”mitä Suomi juo”. 2014 meidän suosikkiviinimaa on ollut Chile, josta tulee 30-prosenttia kulutetusta punaviinistä ja 23-prosenttia valkoviinistä. Per henkilö viiniä kulutetaan noin 11 litraa vuodessa. Ranska johtaa tilastoja noin 45-litran vuosikulutuksella. Ruotsissa juodaan reilu 20 litraa henkilöä kohden.
31% ostetusta punaviinistä on alle 7 euron pulloja ja valkkareista 46-prosenttia.
Alle 7e hintaryhmä on suosituin. Seuraavana tulee 7-9e ryhmä, jossa kulutusta on 39% punkun ja 34% valkkarin saralla.
Yli kympin satsaus viiniin alkaa olla selvästi harvinaisempaa. Hälyttävää onkin prosenttiluvut yli 15e viineissä: vain 2% ostetusta punaviinistä ja 1% valkkareista on hinnaltaan yli 15 euroa!

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Olemme ”kyykkyviinejä” lipittelevää junttikansaa?


Ei.


Järkevä ihminen ei panosta kulutushyödykkeeseen kovin paljoa, jos ei tiedä siitä mitään. Alkoholin markkinointi on Suomessa hieman hankalaa. Meillä ei ole omaa tuotantoa ja näin ollen äidinmaidossa opittua viinikulttuuria, kuten vaikka Espanjassa tai Italiassa. Keskiverto espanjalainen ei ole hänkään viiniasiantuntija, mutta lähestyminen on vilpittömämpää. Inhottaa valittaa miten huonosti meillä asiat Suomessa on (kun ei viintä saa ruokakaupasta, puhumattakaan siitä suosikki sinihomejuustosta!). Asianlaita nyt kuitenkin on se ettei panimo saa kertoa tuotteistaan omalla nettisivullaan. Siinä vasta liikeyritykselle pohja. Mielestäni myös alan julkaisujen pitäisi olla lehtikiskalla siellä ylähyllyllä Jallun ja Kallen vapauttamilla hyllypaikoilla.

Elämme kuitenkin muutosten aikaa. Eduskunnassa jyllää buumi alkoholilakien muuttamiseksi. Äänekkäimpinä jericon trumpetteina toimivat toista kertaa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva pitkän linjan ministeri Rehula, sekä nuorempaa polvea edustava Jaana Pelkonen. Reiluna miehenä Rehula onkin saanut jo ajettua uudistusta ”kaverille kanssa” politiikasta, mikä mahdollistaa useamman alkoholituotteen ostamisen yhdellä tiskireissulla. Vaikka moisen uudistuksen läpiajo kuulostaa lähes koomiselle, on sillä suuri merkitys ravintolamaailmalle. Kun pidät kioskia kaupungin kalleimmassa vuokrakiinteistössä ja pääasiallinen myynti tehdään keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina kello 22 ja 03.30 välillä ( 16½h viikossa), on ensiarvoisen tärkeää maksimoida myynin tehokkuus. Sinne ei kaivata 30 sekunnin viivettä joka asiakkaan kohdalla, kun haluataan maksaa juoma kerrallaan visa electronilla, ja väylät ovat tukossa.

Itse asiaan.

Jos norsunluutornissa päätetään siirtää viini ruokakauppaan, mitä sitten tapahtuu? Kuluttaja alkaa ostamaan enemmän (maahantuotuja) viinejä kuin (kotimaista)kaljaa, kansan kaamea jano sammuu, 'holin kulutus vähenee ja väki sivistyy siinä samalla?

Palataanpa esimmäiseen kappaleeseen.

Kun keskimäärin 75% viinistä on alle 10 euron viinejä täytyy miettiä, että mitähän sieltä supermarketista mahtaisi sitten saada. Alkon tuotevalikoimassa on suhteettoman paljon niitä yli kympin viinejä, jos ajattelee, että vain 25% ostopäätöksistä kohdistuu tähän kategoriaan.
Jos nyt viini kiikutetaan valmiiksi ahtaaseen K-markettiin tai opiskelijatyövoimalla pyörivään Alepaan, niin satsaus viineissä ulottuu parhaillaan sinne 10 euron viinipulloon saakka. Todennäköisempää (ja helpompaa) on kuitenkin, että asiakas kaappaa kassan vierestä huomaamattomasti Rainbow- tai Pirkka-tonkan kainaloon lähtiessään.

Alkossa meitä palvelee suhteellisen asiantunteva myyjätiimi, jolla on koulutusta ja kokemusta tuotteesta. Alepassa sinua palvelee opiskelija, joka kerran osti kaverille syömään mennessä viemisiksi pullon El Tiempoa.

Entä sitten? Saahan sitä ostaa halvempaakin viiniä.

Palataan taas takaisinpäin. Jos 75% Alkon myynnistä tulee näistä ”alle kympin” tuotteista ja ne siirretään vapaille markkinoille, mitä jää käteen Alkolle? Ennen tällaista lakimyönnytystä valtion täytyy saada Alko myytyä eteenpäin tuleville pienyrittäjille, viinikauppiaille. Voin kuvitella, että yrittäjiä putkahtaisi esiin kuin sieniä sateella – ainakin Helsingissä. Entä muualla? Utelin asiaa Viinilehden asiantuntijalta Antti Rinta-Huumolta. Todennäköisesti pienet viinikaupat paikkaisivat Alkon ylähyllyyn jääneen loven. Mutta kannattaako viiniä ylipäätään myydä Oulua korkeammalla? Pienet kaupat ovat liikeyrityksiä siinä missä isotkin. Lapin mies kun tunnetusti on enemmän viinaan menevä saattaa utopia Britannian mallista, missä Tescon kauppias tietää viininsä ja valikoima on hyvä, mennä päälaelleen. Palvelua ei kannata enää tarjota opistokapunkeja pienemmissä kyläyhteisöissä. Kun ¾:stä ostoista rajaantuu edukkaampaan tuotekategoriaan se myös karkoittaa osan maahantuojista. Maahantuojien katoamisen myötä viinin saanti ravintoloihin hankaloituu, mikä yleensä näkyy hintojen nousuna. Isoille tekijöille, kuten S-ryhmälle tämä tietysti sopisi kuin nyrkki silmään. Listan viinit kun ovat valmiiksi tukkuhinnoiltaan alle kympin tasoa. Pienempien nyrkkipajojen keskuudessa liikkuu huoli eksklusiivisimpien viinilistojen haltijalle aiheutuvista ongelmista.

Ratkaisuksi.

Kokeilussa on malli, missä pieniä alkon segmenttejä sijoitetaan ruokakauppojen sisälle. Se on mielestäni aika hyvä idea. Aukiolo täytyisi vaan vapauttaa samanlaiseksi kuin ruokakaupoilla. Eniten harmittaa, kun viiniä tekisi mieli sunnuntaipaistin kyytipojaksi, pappi on ehtinyt kahvinsa juoda, mutta kauppa seisoo kiinni. Toinen korjattava asia on Alkon volyymit. Nyt ostot suunnitellaan jo useammaksi vuodeksi eteenpäin, eikä pienen tuottajan ole helppo saada hyllytilaa valikoimassa. Olisiko Alkolle mahdollista pienempien ja kohdennetumpien myymälöiden yhteydessä tarkentaa valikoimaa K-kaupan tapaan asiakaskunnalle? Alkon monopoli kuitenkin mahdollistaa tietyn tuotteen saannin muutaman päivän varoajalla aina Hangosta Nuorgamiin.
Samaan aikaan voidaan miettiä onko hintojen lasku yleensä tarpeellista. Jos alkoholiveroa lasketaan pelkästään ravintoloille ja siten voidaan luoda parempaa tarjontaa, sekä uusia työpaikkoja, tarjoaa se valvotun tilan lisäksi, opettavaisen ympäristön viinin lipittelylle. Valveutunut asiakas saattaa kallistua vähittäismyymälässä tekemään yli kympin sijoituksen viiniin.

Meillä politiikka etenee heikoimman lenkin mukaan. Ei alkoholia tarvitse tuoda yhtään lähemmäs sitä heikointa hintoja polkemalla. Veron kanssa voi pelata mielin määrin tai voidaan asettaa alaraja viinipullon hinnalle. Joten Jaana, ollaan samalla linjalla, mutta ollaan valppaana ettei innostuksissamme sysätä tätä maata vuosikymmentä taaksepäin alkoholikulttuurissa.


Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

lähde: www.alko.fi