Domaine de la Bongran , Cuveé E.J. Thevenet, Viré-Clessé, 2009

Sanotaan, että loppusyksy on punaviinien aikaa.

Helsingissä ei ainakaan vielä näy lunta maassa, joten pidätän oikeuden illan viimeisiin hitaisiin ystäväni Chardonnayn seurassa. Viime aikoina olen viettänyt useammin kuin kerran iltaa vahvojen Chardonnay-viinien parissa. Useimmiten ne ovat olleet kotoisin Chablista tai Californiasta.

Tänään kuitenkin illan päävieras on sata kilometriä Chablista etelään Mâconnais-alueen sydämestä.

Domaine de la Bongran aloitti toimintansa jo 1500-luvulla Ranskassa. Talon 15 hehtaaria on viljelty ahkerasti siitä saakka. Nykyään päällysmies on Jean Thevenet apunaan poikansa Gautier.

Toisin kuin alueen tuottajat yleensä, Jean keskittyy ainoastaan valkoviineihin. Rypäleet Bongranissa poimitaan käsin vasta aivan myöhään syksyllä – toisinaan jopa jalohomeisina. Viljelyssä ei käytetä kemikaaleja ja viinin annetaan käydä viileässä jopa 24 kuukautta kaikessa rauhassa.

Olin jo jonkun viikon odottanut Vire-Clessen korkkaamista. Nyt lauantaina tarjoutui sopiva tilaisuus. Jäähdyttelin pulloa parvekkeella ja seurasin tilannetta ikkunalasin läpi pyöritellen ”lämppäriviiniä” kiivaasti lasissa. Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että viinien yleisiä suosituslämpötiloja on syytä nostaa parisen astetta aina ylöspäin. Kuuliaisesti kuitenkin jäähdytin oman Chardonnayn lähemmäs 15-astetta, jotta se olisi lasiin päästessään siinä 16-18C välissä.

Vihdoin ja viimein kello näytti 45 minuuttia kuluneen ja uskalsin hakea viinin sisään.

Se niistä pitkään ja hartaudella kasvatetuista kynsistä..

Ruuvasin korkin auki ja nuuhkin: ei korkkia. Ja ei muuta kuin lasiin!

Toisistaan riippumattomien kahden eri maistelun tuloksena pääsimme vaimon kanssa noin tavallaan yksimielisyyteen.

Väri:

Kullankeltainen, rypsiöljy tai kypsä vehnä.

Tuoksu:

Mieto tammi ja vanilja. Alkuun häivähdys ammoniakkia, joka onneksi hävisi noin viiden minuutin jälkeen. Kuivattua aprikoosia, jäätynyttä ananasta, paahdettua sokeria, squash-pallo ja muovailuvaha.

Maku:

Ei tietoa ammoniakista.

Miellyttävän tasapainoin, ottaen alkoholin huomioon (14%), makea, erittäin hapokas.

Löysin pajunkuorta, sitruunan mehua ja vielä raakaa valkoista mansikkaa. Jälkimaussa tuntui miellyttävä öljyisyys, sekä puinen (se sininen) lyijykynä.

”It's getting better by the minute.”

Hieman lämmetessään ja noin 45 minuutin jälkeen viini vain parani. Mielestäni tämä valkkari tarvitsee dekantoinnin. Viini oli vuoden 2009 satoa, mikä tarkoittaa, että terävin hedelmäisyys on jo kaikonnut ja iän tuoma eleganttisuus astuu esiin. Iästä huolimatta hedelmäisyys tuntuu erittäin voimakkaasti ryhdikkään eleganttisuuden rinnalla. Tasapainoinen ja sliipattu ukkometso. Dekantoinnin jälkeinen ”kukinta” tekee tästä erinomaisen ”meditaatioviinin”. Hyvän dekannoin jälkeen ehdottomasti hintansa väärti. Voin suositella ensiriipaisuna niille, jotka haluavat tutustua vähän varttuneempiin Chardonnayhin.  

Viré-Clessé löytyy myös Alkon hyllystä hintaan 36,50e.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Suomi on kuiva maa

”Juopuneita ei näy siellä, missä viini on halpaa; eikä raittiita siellä, missä viinin korkean hinnan vuoksi tavallisin juoma on viina.”

- Thomas Jefferson

Kävin taannoin keskustelua viinimestariystäväni kanssa suomalaisten juomatottumuksista ravintolassa. Ystäväni kertoi heidän ravintolalistalla olevan mitä erilaisempia valkoviinejä. Tyyliltään niitä on parfyymisista tammitettuun ja jopa savuiseen. Olen muutaman kerran käynyt syömässä kyseisessä kuppilassa ja jopa pääruoka on tarjoiltu valkoviinin kanssa. Kovin kepeitä, raikkaita ja ”helppoja” valkkareita harvoin tarjoillaan. Ystäväni sanoi, että lopulta kun sitä punaviinipulloa kantaa pöytään (viimeistään toisen pääruoan kohdalla) käy salissa kohahdus: no nyt sitä punkkua viimeinkin tulee! Miksi näin?

Viime viikolla kävin vaimoa odotellessa Alkossa mittaamassa hyllyjä. Silmäilin uutuuksia. Hyllytilaa on varattu runsaasti espanjalaisille ja chileläisille alle kympin punkuille. Rypäleet ovat usein syrahia, shirazia (ovat muuten sama asia) ja tempranilloa. Kuohuviineistä Brut Nature (rutikuiva, ilman lisättyä sokeria) on trendikästä. Näitä 'skumppia' saa, ihan juotaviakin, alle kahdenkympin.

Viini tulee usein puheeksi tuttavapiirissä. Usein keskustellaan juomatottumuksista. Olen huomannut suomalaisten jakautuvat melko lailla kahtia. Yhdet ostavat ja juovat vain rutikuivia valkkareita. Useimmiten Chardonnayta tai Sauvignon Blancia Uudesta maailmasta. Toiset vannovat paksujen punkkujen nimeen Chilestä, Australiasta, Italiasta tai Espanjasta. Hulluimmat juovat molempia vuoden aikojen mukaan.

Suomalaisilla on melko kuiva maku. Olen joskus kuullut sloganin ”maku kuivuu kypsyessään”. Monet sanovat myös, että viinit, etenkin valkoiset maistuvat aina samalle, tai että miedot punkut eivät maistu miltään. Monesti kuulee asiakkaan kertovan, viiniä valitessaa, ettei voi juoda punaista, koska saa siitä päänsärkyä.

Päänsäryn laukeamiseen voi olla monia syitä. Krapula on yksi niistä. Usein kuitenkin taustalla voi olla viinin sisältämä rikki. Rikkiä käytetään lähes kaiken viinin valmistuksessa suojaamaan sitä hapettumiselta tai pysäyttämään alkoholikäyminen. Rikin käytön määrään voi kuitenkin vaikuttaa. Jos rypäleet taloon tuodaan pitkän matkan päästä on riskinä hapettuminen matkalla ja rikkiä on käytettävä enemmän. Jos taas rypäleet tulevat läheltä, ja ne kuljetetaan asiallisesti pakattuna, ei rikkiä tarvitse käyttää niin paljoa.

Toinen päänvaivaa aiheuttava tekijä voi olla epäpuhtaudet viinissä. Euroopan sisällä on tiukat lait rypäleiden keräämiseen. Tietyillä alueilla viinilaki vaatii viljelijöitä keräämään rypäleet käsin. Koneitakin käytetään – joskus laatuviinienkin korjaamisessa. Laatuviinien tuottajat kuitenkin seulovat rypäleet huolella ennen puristusta. Uusi maailma kuitenkin, etenkin Etelä-Amerikka, on viinimaailman villilänsi. Siellä näin ei välttämättä ole. Viinilait saattavat pahimmillaan puuttua kokonaan. Tuottaja saattaa kerätä rypäleet koneellisesti, ilman siivousta ja lyödä koko lastin suoraan puristimeen kirjaimellisesti marsuineen päivinineen! Ei siis ihme jos halpa viini voi toisinaan aiheuttaa tykytystä otsalohkossa.

Eivät kaikki tuottajat suinkaan näin toimi ja Euroopankin sisällä paljastuu toisinaan sääntörikkomuksia. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin muistaa vanha teesi, minkä kuluttaja aina tuppaa unohtamaan: halpa ei ole hyvä.

Paljonko maksaa hyvä pullo viiniä?

Mikä on ”hyvää”? Kysymyksen vastaus lienee yhtä nelipolvinen kuin vastaus kysymykseen, mitä maksaa hyvä auto tai käsilaukku. Toimivan pelin voi saada kohtuuhintaankin, mutta brändi maksaa aina ekstraa. Sama sääntö pätee viinimaailmassa. Brändin halvin vaihtoehto tuskin on sen paras tuote. Tämä pätee esimerkiksi samppanjoihin. Suurien talojen perussekoite, cuveé, on harvoin kovin säväyttävä. Katsoin videon maistelutilaisuudesta, jossa kohderyhmä maistoi kuuden euron kuohuviinin ja 60 euron samppanjan. Äänet jakautuivat aika tasan näiden kahden välillä. En ihmettele.

Perus-cuveén tehtävä on tuoda talolle näkyvyyttä, sekä pysyvyyttä. Se on helppo myydä mahdollisimman moneen kotiin, ravintolaan, kauppaan ja urheilutapahtumaan. Perus-cuveé pyritään sekoittamaan joka vuosi mahdollisimman samanlaiseksi. On lohduttavaa tietää, että Hangosta Honk Kongiin hotellin aulabaarista löytyvä tuttu samppanjamerkki on samanlaista kaikkialla.

Mainittakoot kuitenkin hieman pienempien talojen cuveét. Ne taistelevat aina olemassaolostaan isojen serkkujensa rinnalla ja satsaavat todennäköisesti enemmän perusmallistoonsakin, siis siihen, mitä myydään eniten. Totta kai isoillakin taloilla on hienot ja upeat tuotteensa. Hintalappu yleensä vain on kolmenumeroinen. Yli satasen viineissä maksat laadun lisäksi brändistä. Toisaalta myös kysynnän ja tarjonnan laki pätee. Joitakin viinejä ei tuoteta kuin satoja pulloja vuodessa koko maailman tarpeisiin.

Eli siis mikä on järkevä ostos?

En tiedä. Tuskin kannattaa sijoittaa viiniin suunnattomasti rahaa, jos haluaa vain saada hyvää viiniä illanistujaisiin. Ei ole väärin myöntää ettei löydä kaikkia niitä sadan euron nyansseja, mistä kalliimmassa viinissä maksaa. Kaikki on suhteellista. Itse ajoin juuri Saksan läpi melko halvalla vuokra-autolla ja huomasin vasta viimeisenä päivänä vahingossa osan toiminnoista, joita kosla tarjosi. En ollut niitä osannut kaivatakaan.

Hyvän hinta-laatusuhteen löytämistä helpottaa kuitenkin, kun nostaa Alkon viinihyllyn edessä rohkeasti leuan rinnasta ja jättää alahyllyn ”kyykkyviinit” omaan rauhaansa. Aina välillä kuulee näistä alahyllyn helmistä, kun alle kahdeksan euron saa huippuviiniä. Varmasti. Useimmiten kuitenkaan valitettavasti ei. Kannattaa myös unohtaa puheet, miten viini on halpaa Saksassa ja Lidlistä saa alle euron hyvän pullon viiniä. Omat käytännön kokemukseni eivät ole vahvistaneet tätä myyttiä todeksi. Jopa Espanjassa oikeasti hyvä paikallinen Cava maksaa yli 15 euroa. Tuotantokuluista ei voi tinkiä määräänsä enempää, jos haluaa tuottaa laatua. Ei ole olemassa mitään myyttistä Keski-Eurooppaa, missä halpa ja hyvä viini kuuluu joka kodin viinikaapin luontaisetuihin.

Tässä kohtaa kuulen lukijan mumisevan jotain suuntaan ”olen kyllä ostanut alle kympin viinin ja se oli ihan juotavaa.” Niinpä. Ihan juotavaa. Hyvää? Ei, vaan ihan juotavaa. Jos haluaa ihan juotavaa viiniä, niin sitä saa alle kympillä, mutta jos haluaa hiton hyvää viiniä, sitä ei aina saa. Olen kyllä ostanut alle euron viiniä supermarketista ja se oli ihan hiton hyvää. Join sen Välimeren rannalla nuotion ääressä ja ympärillä oli hyviä ystäviä, musiikkia ja kauniita naisia. Myöhemmin Suomessa kuusen alla syysmyräkässä sama viini ei ollutkaan niin loistavaa.

Olisiko muuten 40 euroa naurettava hinta käyneestä rypälemehusta?

En tunne kovin monta tuttavaa, jotka kovinkaan säännöllisesti ostavat yli parinkympin viinejä. Aika moni kuitenkin, viimeistään viikonloppuna, ravintolassa tilaa pullon viiniä - sen halvimman tietysti. Paljonko maksaa ravintolassa halpa pullo viiniä? No ainakin 39 euroa, joskus vihreällä kortilla saa puolimakeaa kuohuvaa parilla kympillä.

Allekirjoitatko?

Miksi ravintolassa voi siitä halvimmasta kurasta maksaa 20-40 euroa, kun Alkossa käydessä se ei tule kysymykseenkään? Siksikö, että ravintolassa henkilökunta on ammattimaista ja tietää mitä myy, eikä varmaankaan myisi huonoa viiniä siihen hintaan? Paskanliekki. Suurimman osan aikaa tarjoilijoilla voi olla hankaluuksia erottaa valkoviini punaisesta. Ihan totta. Ainakin niissä paikoissa, missä viinipullo maksaa 20 euroa. Jos alkoholin kate on vähintään 75-prosenttia, saa siitä kuvan paljonko viinipullon on maksanut ravintolalle. Todellisuudessa parinkympin kuohuvat pyörivät alle seitsemän euron hinnoissa. Edelleenkään ei kannata langeta siihen ansaan, että halpa olisi hyvää.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan seuraavaa. Ensi kerralla kolmen- tai neljänkympin ravintolaviinipullon sijaan osta se oma vanha tuttu viini Alkon hintaskaalasta 8-15 euroa. Pyydä sitten myyjää valitsemaan toinen pullo samantyylistä viiniä hintaskaalasta 20-40 euroa. Kokeile huomaatko eron. Itse olen huomannut alkoholinkäytön vähentyneen. Keskiostoksen hinta on noussut, laatu parantunut, mutta yksi pullo riittää. Hyvä viini, kumma kyllä, kestää myös lasissa pidempään. Se myös jättää enemmän aikaa ottaa muutaman viiniselfien oikeasti hyvänmakuisesta viinistä. Voit korvata kuvatekstin ”vähä kuplia Hempparis med Raxu <3”, vaikka jotenkin tyyliin: ”hiton hyvää vuosikertaa lasissa ja kainalossa kotisohvalla.”

Unohda siis Alkon luonnehdinnat kyykkyviineille. ”Helposti lähestyttävä” tai ”mutkaton” tarkoittaa yhtä kuin ”luonteeton”. Sijoita vähän parempaan, varaa aikaa ja kynttilöitä syysiltaan sekä tarkista että puhelimessa on virtaa.

Kiitos, anteeksi ja kuplivaa talven odotusta!