Parahin Jaana

Postimauri tupsautti tuossa viikolla luukusta Viinistä viiniin 2016 opuksen. Alkupuolella kirjaa on otsikko ”mitä Suomi juo”. 2014 meidän suosikkiviinimaa on ollut Chile, josta tulee 30-prosenttia kulutetusta punaviinistä ja 23-prosenttia valkoviinistä. Per henkilö viiniä kulutetaan noin 11 litraa vuodessa. Ranska johtaa tilastoja noin 45-litran vuosikulutuksella. Ruotsissa juodaan reilu 20 litraa henkilöä kohden.

31% ostetusta punaviinistä on alle 7 euron pulloja ja valkkareista 46-prosenttia.

Alle 7e hintaryhmä on suosituin. Seuraavana tulee 7-9e ryhmä, jossa kulutusta on 39% punkun ja 34% valkkarin saralla.

Yli kympin satsaus viiniin alkaa olla selvästi harvinaisempaa. Hälyttävää onkin prosenttiluvut yli 15e viineissä: vain 2% ostetusta punaviinistä ja 1% valkkareista on hinnaltaan yli 15 euroa!

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Olemme ”kyykkyviinejä” lipittelevää junttikansaa?

Ei.

Järkevä ihminen ei panosta kulutushyödykkeeseen kovin paljoa, jos ei tiedä siitä mitään. Alkoholin markkinointi on Suomessa hieman hankalaa. Meillä ei ole omaa tuotantoa ja näin ollen äidinmaidossa opittua viinikulttuuria, kuten vaikka Espanjassa tai Italiassa. Keskiverto espanjalainen ei ole hänkään viiniasiantuntija, mutta lähestyminen on vilpittömämpää. Inhottaa valittaa miten huonosti meillä asiat Suomessa on (kun ei viintä saa ruokakaupasta, puhumattakaan siitä suosikki sinihomejuustosta!). Asianlaita nyt kuitenkin on se ettei panimo saa kertoa tuotteistaan omalla nettisivullaan. Siinä vasta liikeyritykselle pohja. Mielestäni myös alan julkaisujen pitäisi olla lehtikiskalla siellä ylähyllyllä Jallun ja Kallen vapauttamilla hyllypaikoilla.

Elämme kuitenkin muutosten aikaa. Eduskunnassa jyllää buumi alkoholilakien muuttamiseksi. Äänekkäimpinä jericon trumpetteina toimivat toista kertaa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva pitkän linjan ministeri Rehula, sekä nuorempaa polvea edustava Jaana Pelkonen. Reiluna miehenä Rehula onkin saanut jo ajettua uudistusta ”kaverille kanssa” politiikasta, mikä mahdollistaa useamman alkoholituotteen ostamisen yhdellä tiskireissulla. Vaikka moisen uudistuksen läpiajo kuulostaa lähes koomiselle, on sillä suuri merkitys ravintolamaailmalle. Kun pidät kioskia kaupungin kalleimmassa vuokrakiinteistössä ja pääasiallinen myynti tehdään keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina kello 22 ja 03.30 välillä ( 16½h viikossa), on ensiarvoisen tärkeää maksimoida myynin tehokkuus. Sinne ei kaivata 30 sekunnin viivettä joka asiakkaan kohdalla, kun haluataan maksaa juoma kerrallaan visa electronilla, ja väylät ovat tukossa.

Itse asiaan.

Jos norsunluutornissa päätetään siirtää viini ruokakauppaan, mitä sitten tapahtuu? Kuluttaja alkaa ostamaan enemmän (maahantuotuja) viinejä kuin (kotimaista)kaljaa, kansan kaamea jano sammuu, 'holin kulutus vähenee ja väki sivistyy siinä samalla?

Palataanpa esimmäiseen kappaleeseen.

Kun keskimäärin 75% viinistä on alle 10 euron viinejä täytyy miettiä, että mitähän sieltä supermarketista mahtaisi sitten saada. Alkon tuotevalikoimassa on suhteettoman paljon niitä yli kympin viinejä, jos ajattelee, että vain 25% ostopäätöksistä kohdistuu tähän kategoriaan.

Jos nyt viini kiikutetaan valmiiksi ahtaaseen K-markettiin tai opiskelijatyövoimalla pyörivään Alepaan, niin satsaus viineissä ulottuu parhaillaan sinne 10 euron viinipulloon saakka. Todennäköisempää (ja helpompaa) on kuitenkin, että asiakas kaappaa kassan vierestä huomaamattomasti Rainbow- tai Pirkka-tonkan kainaloon lähtiessään.

Alkossa meitä palvelee suhteellisen asiantunteva myyjätiimi, jolla on koulutusta ja kokemusta tuotteesta. Alepassa sinua palvelee opiskelija, joka kerran osti kaverille syömään mennessä viemisiksi pullon El Tiempoa.

Entä sitten? Saahan sitä ostaa halvempaakin viiniä.

Palataan taas takaisinpäin. Jos 75% Alkon myynnistä tulee näistä ”alle kympin” tuotteista ja ne siirretään vapaille markkinoille, mitä jää käteen Alkolle? Ennen tällaista lakimyönnytystä valtion täytyy saada Alko myytyä eteenpäin tuleville pienyrittäjille, viinikauppiaille. Voin kuvitella, että yrittäjiä putkahtaisi esiin kuin sieniä sateella – ainakin Helsingissä. Entä muualla? Utelin asiaa Viinilehden asiantuntijalta Antti Rinta-Huumolta. Todennäköisesti pienet viinikaupat paikkaisivat Alkon ylähyllyyn jääneen loven. Mutta kannattaako viiniä ylipäätään myydä Oulua korkeammalla? Pienet kaupat ovat liikeyrityksiä siinä missä isotkin. Lapin mies kun tunnetusti on enemmän viinaan menevä saattaa utopia Britannian mallista, missä Tescon kauppias tietää viininsä ja valikoima on hyvä, mennä päälaelleen. Palvelua ei kannata enää tarjota opistokapunkeja pienemmissä kyläyhteisöissä. Kun ¾:stä ostoista rajaantuu edukkaampaan tuotekategoriaan se myös karkoittaa osan maahantuojista. Maahantuojien katoamisen myötä viinin saanti ravintoloihin hankaloituu, mikä yleensä näkyy hintojen nousuna. Isoille tekijöille, kuten S-ryhmälle tämä tietysti sopisi kuin nyrkki silmään. Listan viinit kun ovat valmiiksi tukkuhinnoiltaan alle kympin tasoa. Pienempien nyrkkipajojen keskuudessa liikkuu huoli eksklusiivisimpien viinilistojen haltijalle aiheutuvista ongelmista.

Ratkaisuksi.

Kokeilussa on malli, missä pieniä alkon segmenttejä sijoitetaan ruokakauppojen sisälle. Se on mielestäni aika hyvä idea. Aukiolo täytyisi vaan vapauttaa samanlaiseksi kuin ruokakaupoilla. Eniten harmittaa, kun viiniä tekisi mieli sunnuntaipaistin kyytipojaksi, pappi on ehtinyt kahvinsa juoda, mutta kauppa seisoo kiinni. Toinen korjattava asia on Alkon volyymit. Nyt ostot suunnitellaan jo useammaksi vuodeksi eteenpäin, eikä pienen tuottajan ole helppo saada hyllytilaa valikoimassa. Olisiko Alkolle mahdollista pienempien ja kohdennetumpien myymälöiden yhteydessä tarkentaa valikoimaa K-kaupan tapaan asiakaskunnalle? Alkon monopoli kuitenkin mahdollistaa tietyn tuotteen saannin muutaman päivän varoajalla aina Hangosta Nuorgamiin.

Samaan aikaan voidaan miettiä onko hintojen lasku yleensä tarpeellista. Jos alkoholiveroa lasketaan pelkästään ravintoloille ja siten voidaan luoda parempaa tarjontaa, sekä uusia työpaikkoja, tarjoaa se valvotun tilan lisäksi, opettavaisen ympäristön viinin lipittelylle. Valveutunut asiakas saattaa kallistua vähittäismyymälässä tekemään yli kympin sijoituksen viiniin.

Meillä politiikka etenee heikoimman lenkin mukaan. Ei alkoholia tarvitse tuoda yhtään lähemmäs sitä heikointa hintoja polkemalla. Veron kanssa voi pelata mielin määrin tai voidaan asettaa alaraja viinipullon hinnalle. Joten Jaana, ollaan samalla linjalla, mutta ollaan valppaana ettei innostuksissamme sysätä tätä maata vuosikymmentä taaksepäin alkoholikulttuurissa.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

lähde: www.alko.fi