Code of conduct for men

Roughly three suns and about two beers ago it was that I stumbled upon a meme. There were codes of conduct for men and women. The trick was that the women’s instructions gave a (long) list of items that men should conduct while treating their women. To give few examples of the list: Women should be protected, loved; women should be treated with flowers, women should be listened to. It is also vital to bring sovereigns from the far side of the world too.

Then man, on the other hand, consisting of only two clauses seemed slightly more primitive by first glance:

1) Be naked

2) Bring beer

Years ago a colleague of mine, a fine lady, was blessed with a seemingly healthy relationship, which amazed a younger collegue of ours. This made him inquire the source of fortune bestowed upon her and the whys behind it. Without thinking she responsed: ”it’s easy. I just give him sex occasionally, make sure there’s beer in the fridge and keep my mouth shut when there’s hockey in the telly.”

                             Later on I gave this some semi-serious thought. I figured she was right. It’s easy to forgive a lot in a relationship if the foundation is laid well. ”So beer it is and a drunken bloke manning the couch watching sports”, I hear you say. Hail the good king Alcohol and his merry men!

                             They say that a glass of red wine is healthy, so two must be superfood; although three is massive consumption – at least on regular weekdays. Dorothy Parker said it best: ”One martini is about right, two at the most; after three I’m under the table, after four I’m under the host.”

                             Our society is built on on rules. Some of these rulings make laws, others norms. Our thoughts are strongly influenced by the public opinion. To sin is to be despised. One commiting adultery is frowned upon. Travelling without a ticket on a commuter-train, then again,  is close to heroism.

The king Alcohol is a bit entangled subject. On one hand it is generally prohibited, with the other often enjoyed. Even the age makes a difference. When younger it was most exciting to have that one-too-many and dive into the epic adventure awaiting.

                             There’s no law in western countries to deny  the consumption of alcohol along the week, although the norm-opposition might disagree. Most of the time one is not allowed, for example, to go to work while shit-faced, or even when slightly intoxicated – especially if one gets caught! Even home-coming might go ballistic if you had a little too much fun earlier in the evening.

                             Now, I perfectly well understand the working under influence (WUI?). This is not safe. Besides, we are rather jealous folks and if the other is having more fun at the work than you it’s definately a reason to be sore of. But at home? Is the dear mrs. so worried about the health and injuries of the wild boy, or the ill-use of his money, that she’ll be willing to let the whole hell break loose (including the hounds!)?

                             If it’s a health issue then one better read five chapters backwards and read again from the part explaining the healthieness of sour grapes. In case this is not convincing then there remains an empirical test ran (my careful studies claim 3000 years) through-out the history by man-kinds: The alcohol relieves stress.

                             Many-a-time when a man has had that infamous one-too-many, spills his guts to the bouncer and makes his way home, there awaits a Brave new man in the morning.  Given few hours, shower and sympathy he’s ready to test his strenght again against the world for the sake of his family.

                             The woman with the more specified instructions now is a more ready-made apparatus, although the last paragraph (”A woman holds a right to change her mind according to the current mood”) remains confusing for the man-kinds.

                             A man, a more primitive creature, needs to fulfill his ancient rites occasionally to be able to execute his daily chores and protect, love and listen to his woman.  In case one disagrees with this I give you one advise: Run. Run and don’t look back!

Happy Women’s Day! Ugh!

- Puolihalvaantunut kokki

Yhdyn edelliseen, vaikken puhujaan

Hesarissa (25.2.17.) Riku Rantala kirjoitti suomalaisten vaikeuksista puhua tai keskustella – antautua debattiin. Rantalan tyyliin suomalaisia verrattiin muiden rantojen miehiin ja tapoihin. Niin paljon, kun nautinkin lukea Rantalan matkakertomuksista, varsinainen ongelmakohta suomalaisten näennäisessä kyvyttömyydessä keskustella ei varsinaisesti auennut. Rantalan valinnan Suomen seksikkäimmäksi mieheksi sen sijaan ymmärrän täysin!

Ajatuksena olen kuitenkin halukas yhtymään edelliseen - vaikken puhujaan.

Tiistaina Helsingin metrossa salakuuntelin vierustoveria. Urkinnan kohteena oli arviolta reilu parikymppinen neito. Liina puhui puhelimeen erikoisella tavalla pitäen luuriosaa kämmenellä rintansa tasalla ja vastaanottimia korvissaan pipon alla.

Kuulin kerrottavan ”Netflix and chill-treffeistä”, jotka olivat menneet aika hyvin edellisenä viikonloppuna. Muistaakseni joskus aikanaan saatettiin kaverin kanssa katsoa elokuvaa koneelta siten, että välillä oli lisäksi Ventrilo-yhteys. Elokuva laitettiin pyörimään suht samaan aikaan molemmissa päissä. Hyötynä oli mahdollisuus nauraa yhdessä, haittana toisen darthvadermainen puhkuminen elokuvan taustalla.

Suomettaren tilanneraportista päätellen suoratoistopalvelu-treffeissä ei ollut kuitenkaan kyse tästä. Riiuulla pari oli sopinut tapaamisen tytön luokse, jossa sitten katsottiin yhdessä suoratoistopalvelusta sarjaa, kunnes toisella pokeri oli ilmeisesti pettänyt, läppärin kansi pamahtanut kiinni ja siirryttiin muhinoimaan.

Puntaroin tilannekuvausta. Kerrassaan oivallista. Olen aina pitänyt ”dinner&movie”-treffeissä sitä ”movie” -osuutta heikkona lenkkinä. Miksi mennä pimeään elokuvasaliin katsomaan yhdessä, vaivoin sovussa sovittua, rainaa ja maksaa siitä 12,50e? Etenkin kun edellä mainitut ”pätkät” tuntuvat kestävän tänä päivänä lähes poikkeuksetta pitkälle yli kaksi tuntia. Lisäksi, vaikka julkisella paikalla muhinoinnissa talvitakin alla onkin oma juttunsa, niin varsinaiseen asiaan pääseminen edellyttää pidempää kokemusta astangajoogasta, teatteriolosuhteissa. Kaksi ja puoli tuntia on pitkä aika ylläpitää puoliheijaria ja kotimatkalla pakkanen tappaa viimeisetkin menohalut.

Jos herra Rantala sattuisi lukemaan tätä juttua epäilisin hänen vaihtavan rauhattomasti asentoaan näytön ääressä ja nostavan etusormen pystyyn argumentoinnin merkiksi.

Sen tytön huulet oli mustat ja pojan silmät kiiluivat. He rakastuivat kun sarjat surisivat.

Se tyttö meni naimisiin, sen pojan kanssa naimisiin. He rakastivat ja elokuvat helisisvät.

He eivät ole löytäneet sitä jotain, mitä ovat etsineet, mutta ymmärtävät toisiaan ja tahtovat yhdessä jaksaa maailmaa. Katsoen...

Koen olevani etuoikeutettu, vaikka olen joutunut näkemään misoihin enemmän vaivaa. Toisinaan joutunut kuuntelemaan pitkällistä paatosta asiasta, joka ei oikeastaan ole paljon kiinnostanut. Mutta liha on heikkoa. Lisäksi paatokseen on pitänyt osata vastata neuvottelevaan sävyyn.

Syntyjään savolaiselta tyhjän puhuminen käy. Siinä sivussa on kuitenkin tahtomattaan raapaissut voiveitsellä retoriikan pintaa.

Muistan sen kirkkaan päivän, kun heinä haisi, ruoho tuoksui ja daamin kanssa kuunneltiin suomirokkia painiotteessa.

Koska aika kultaa muistot uskallan laiskiaisenluutornistani suositella dinnerdeittejä. Elokuvan sijaan viinipullo on oivallinen diplomaatti illallispöydässä – ja se suomirokki. Sisäpiirin vinkkinä manittakoot: jos deitti kaatelee viiniä tiuhaan se on merkki vaihtaa puheenaihetta tai ottaa housut pois.

Entä se poika ja tyttö?

No, heidän poikansa nimi on Johnny, ja Johnnyninkin silmät kiiluvat. Hän varttuu nyt kun vanhemmat surisevat.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

- Puolihalvaantunutkokki

Tulevaisuuden dokabiliteetti

Oli synkkä mutta myrskytön yö. Suoratoistopalvelu ei tälläkään kertaa tarjonnut varttitunnin tutkiskelun jälkeen mitään mielenkiintoista katsottavaa. Ai niitä aikoja, kun televisiossa näkyivät vain ne neljä kanavaa, jotka eivät sen kummemmin tarjonneet mitään katsottavaa, mutta ne sentään selasi nopeasti läpi. Harmikseni huomasin lorauttaneeni valkoviinin perseet lasin pohjalle ja pyörittelin nyt puolityhjää mukia käsissäni. Vilkaisin tiukua olisiko veinipoodi vielä auki. Seitsemän illalla. Näköjään vuoden aika ja pimeys sotkevat sisäisen kellon. Aloin malliksi lukea hyvintvointivaltion tulevaisuutta. Ohessa ajatuksia utopiasta.

Alkoholipolitiikan tavoitteet (Hallituksen esitys eduskunnalle).

”Voimassa olevan alkoholilain tavoitteena on alkoholin aiheuttamien haittojen ehkäiseminen. Samasta tavoitteesta säädettiin myös vuoden 1968 alkoholilaissa.

Suhtautuminen alkoholijuomien markkinointiin ja nauttimiseen on myös muuttunut vapaammaksi. EU-jäsenyys on edellyttänyt alkoholin matkustajatuonnin vapauttamista. Sekä miesten että naisten alkoholinkäyttö ja humalajuominen ovat viime vuosikymmenten aikana lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä.”

Tässä ovat pähkinänkuoressa hallituksen huolenaiheet, minkä pohjalta alkoholinkäyttöä tulee murehtia Suomen maassa.

Esitys lähtikin lausuntakierrokselle. Kuten kuningasalkoholi yleensäkin se kirvoitti kielenkantoja ja lausuntoja saapui 200 taholta. Tässä kuitenkin poimintoja esityksestä.

”Nykyisin ravintolassa on oltava läsnä ”vastaaja hoitaja tai hänen sijaisensa”, jolle on asetettu tarkat vaatimukset koulutuksesta ja kokemusksesta. Jatkossa jokaisessa työvuorossa pitäisi olla täysi-ikäinen vastuuhenkilö, mutta hänelle ei asetettaisi erityisiä pätevyysvaatimuksia.”

Tavallaan tuntuu, että ajatus on tolkuton sekä pahasti ristiriidassa hallituksen huolen kanssa valvoa kuntoaan ymmärtämättömän (viinan)kuluttajan toimia sosiaalisissa kanssakäymisissään ravintolaympäristössä. Toisaalta, ottaen huomioon viimeaikaisen politiikan alkaa tuomaan työvoimaa Filippiineiltä asti paikkaamaan hervotonta työvoimapulaa ravintola-alalla, näkemyksen ymmärtää. Jos yhtiö palkkaa apulaisen palkalla filippiinoja tiskin taakse se ei kuitenkaan säästä esimieskuluissa, kun jonkun pitäisi lain mukaan tavallaan ihan oikeasti tietää mitä siellä kuuluu tehdä. Kun tällainen velvoite poistetaan, ni tokikin säästöä tulee.

”Esimerkiksi työttömien miesten alkoholikuolleisuus oli vuosina 1995-2000 toteutetun tutkimuksen mukaan lähes yhdeksän kertaa ja naisten yli kahdeksan kertaa suurempi kuin palkansaajien.”

Mitenköhän tähän tulisi suhtautua? Omien empiiristen tutkimuksieni mukaan työttömänä tosiaan jää enemmän aikaa joko harrastaa liikuntaa tai dokailla. Yleensä dokailu kuitenkin vie voiton, koska työttömyys vituttaa.

”Vuosina 2008 ja 2009 toteutetut kolme alkoholiveron korotusta käänsivät alkoholin kokonaiskulutuksen hallitusti laskuun. Kokonaiskulutus absoluuttisena alkoholina asukasta kohti laski veronkorotusten seurauksena nopeasti 12,7 litrasta 12 litraan absoluuttista alkoholia 15 vuotta täyttänyttä kohti.”

Lapissa työskennellessäni koppa kaljaa maksoi tunturin marketissa 32e. 30Km päässä Ivalossa se maksoi tuohon aikaan 24e. Kahdeksan euron erotus aiheutti närää tunturikeittäjissä. Arvoisa ravintolapäällikkö selvitti asian seuraavasti: ”Mitä te jätkät nurisette? Kun sitä kaljaa kunnolla tekee mieli, niin se on ihan sama mitä se maksaa, niin kyllä minä sen kalenterin haen. Katsotaan sitten lauantai-iltana!”

Niinpä niin. Kohtuukuluttaja saattaa jättää sen perjantaipullon kauppaan, mutta ”alanmiehelle” se on ihan sama.

”Alkoholin kulutuksen lasku näkyy nyt myönteisenä kehityksenä haittatilastoissa. Kun esimerkiksi alkoholinkäyttöön liittyvä työikäisten kuolleisuus kaksinkertaistui parin viime vuosikymmenen aikana, se on nyt muutamana viime vuotena vähentynyt.”

Olisiko käynyt niin, että yhdeksänkymmentäluvun lamassa herättiin kehittämään yrityssaneeraus- sekä yksityishenkilön velkajärjestelypolitiikkaa ja sen seurauksena työttömyys tai konkurssi eivät ajaneet velkavankeuteen? Kovimmat tekijät tietysti ehtivät itsensä jo hengiltä juomaan. Tulevaisuus tuonee taas muutoksen tullessaan, kun suuret ikäluokat heräävät yhtenä aamuna ja huomaavat olevansa toimettomana eläkkeellä. Ale Pubi avaa jo yhdeksältä.

”Alkoholijuomien etämyyntiin liittyvät säännökset ovat osoittautuneet vaikeaselkoisiksi ... Alkoholijuomien tilaaminen ulkomailta sellaisilta myyjiltä, joilla ei ole mitään alkoholilain mukaista lupaa, vastaa arviolta enintään joitakin prosentteja alkoholijuomien kokonaismyynnistä. ... Osa myyjistä huolehtii valmisteverojen maksamisesta, mutta osa ei. Alkoholijuomien toimittamisessa suoraan kuluttajille ei välttämättä noudateta mitään alkoholilain säännöksiä. Käytännössä ulkomailta tapahtuvasta etämyynnistä on jo tullut rinnakkainen alkoholijuomien markkinapaikka, josta kuluttajat saavat tilata alkoholijuomia verotta. Kysymys on paitsi veropolitiikasta, myös tasapuolisen kilpailun edellytyksistä.”

Mitäs edellytyksiä vapaakaupan on tarkoitus taata? Jos nämä ovat syitä asettua poikkiteloin EU:n harjoittaman vapaakauppapolitiikan kanssa (mihin Suomikin kuuluu), niin pitäisikö tässä kohtaa antaa muiden murehtia omien verojensa maksamisesta? Ulkomailta tilatut viinit taitavat kuitenkin olla niitä Alkon valikoimasta puuttuvia tuotteita. Yritetään näin myös pitää Alkon toiminta järkevänä, kun aivan jokaiseen kuluttajan oikkuun ei tarvitse olla vastaamassa. Kansanterveydellisestä näkökulmasta verkkokauppa on tekijänä jäävi. Nopeaan janoon ei paljon postimyynti auta!

Summa summarum, esityksessä on kokonaisuudessaan paljon hyviä asioita. Juominen kehittyy! Lienee kuitenkin tarpeellista tässä vaiheessa vielä keskittyä kritiikkiin ettei käy niin, että ratifioinnin myötä jää juhlasamppikset Ranskaan.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Lähteet: Hallituksen esitys eduskunnalle alkoholilain uudistuksesta
Ohessa myös hyvä julkaisu Viinilehdessä: https://viinilehti.fi/2017/01/unohtui-hyvinvointi-7-nakokulmaa-alkoholilakiin/

Lähtökohtaisesti vastustan

Ajoittain rakoileva pilviverho oli kerääntynyt yhdeksi tummaksi möykyksi taivaalle. Vilkaisin kelloa. Olin kymmenen minuuttia edellä sovitusta tapaamisajankohdasta. Viimeaikaiset säähavainnot olivat osoittaneet, että keli saattoi elokuussa vaihtua kolmekin kertaa kymmenen minuutin aikana.  Otin vapaudekseni siirtyä valmiusasemiin sisäpuolelle Hakaniemen halliin.

Tarkoitus oli nähdä ystävää ja ehdottaa iltapäiväkahveja. ”Nyt ei ennätä. On tapaaminen maahantuojan edustajan kanssa.”

Ajatus kahvista haihtui ja tiivistyi uudelleen kylmän olutpullon kylkeen paikallisen ravitsemusliikkeen tiloissa. Pöydälle asetettiin, varovaisten arvioideni mukaan, viitisentoista tuotetta, joista suurin osa edusti pienien tai keskisuurten panimoiden tuoteskaalaa.

Tarjolla oli IPAsta APAan oluita, sekä sour aleja, berliner weissea ja gueuzeja. Sanalla sanoen ”erikoisuuksia”; suomeksi sanoen ”perseestä perämoottoriin”. Alko luonnehtii näitä seuraavasti:

Erikoisuudet ovat oluttyyppejä, joiden maku saattaa olla peruskuluttajalle hyvinkin haastava. Erikoisuuksia ovat myös monet oluenharrastajien korkealle arvostamat oluet sekä oluet, joiden saatavuus on rajallinen tai tyylisuunta vaikeasti hahmotettavissa. Maku näissä oluissa vaihtelee kirpeän raikkaista miedoista oluista täyteläisen makeisiin vahvoihin oluisiin.

Ja sama hipsteriksi: Jotain uutta ja (siis) siistii.

Pruuvaillessa ”oluita” mietin termin riittävyyttä. Monikaan tuotteista ei maistunut maltaiselle tai ne oli valmistettu ”samppanjamenetelmällä”. Vanhan simasuun mielestä nämä maistuivat enemmän limpparille.

Viikko sitten maistelin muutamia Jyväskyläläisen panimon tuotteita. Huomio kiinnittyi pullojen ulkoasuun. Kivasti laaditut kiinnostavannäköiset etiketit, hauskat ja tuoteperheen yhdistävät nimet ja selkeä punainen lanka. Hienosti laadittu tuoteskaala. Helppo myydä ja markkinoida ja kiva ostaa. Maut taas toivat mieleen jonkin intergalaktisen cross-cosmos fusion fuck-up –henkisen kokonaisuuden (toimituksen terminologiaa).

 Tyylejä oli maitokahvi stoutista rukiseen double ipaan. Jokaiselle jotakin. Rakenteellisesti iso osa oli kuitenkin aika kurkun kuivaksi jättävää suorittamista. Koko terminologia sekamelskan ja makujen kaaoksen keskeltä mieleen ei jäänyt olutta, jota voisi ostaa korillisen. Peilasin kokemusta illalliseen, missä lautasella näkyy innokkaan nuoren sepän luomus: vähän kaikkea kokeiltuna, mutta perusjutut hukassa. Onhan siistiä laittaa oma baari pystyyn ja vähän testailla kaikkea. Kattoo sitten mikä lähtee vetää.

Lähtökohtaisesti vastustan kaikkea uutta. Miksi vaihtaa toimivaa peliä uuteen. Vanhempi kollegani valisti minua: ”Älä Juho vastusta. Poimi vanhasta ajasta hyvät puolet, tutki uudet jutut ja poimi niistäkin kypsät hedelmät.” Ukko houraili suurimman osan aikaa, mutta tässä asiassa taisi olla oikeassa.

Pohjoismaissa on juotu humalahakuisesti olutta varmasti yhtä kauan kuin on ollut rumia naisia ja tarve paritella. Craft-beer ja pienpanimokulttuuri sen sijaan on saanut jalansijaa vasta viimeaikoina. Olemme varhaisteini-iässä. Juoppo kansa on vasta löytänyt itsestään ulokkeen, jolla voi tehdä muutakin kuin kusta. On ihan okei tutkia itseään ja kokeilla. Pääasia, että mennään johonkin suuntaan. Sitten kun perusasiat on kondiksessa alkaa tulla tulostakin. Siihen asti minäkin voin kokeilla, mutta kun haen kaljakorini, ostan kokeneemman belgialaisen, jota ei tarvitse opettaa.

Kiitos, anteeksi ja juomisiin.

Oheinen teksti kirjoitettu samppanjan vaikutuksen alaisena

Espalla Helsingin keskustassa vastaan kävelee daameja LV-laukut kyynärtaipeessa. Torilla Kolera-altaan reunalla istuu nuoria tyttöjä riiputtamassa jalkojaan vesirajassa. Löysän topin alta paistaa CK-merkkiset urheiluliivit. Matka jatkuu Wanhan Kauppahallin ohi. Olympiaterminaalin mäkeä lasketaan alas Jopoilla. Huhun mukaan Anttilan tyhjennysmyynnissä Iittala on ollut kuumaa valuuttaa, koska 40%:n alennus. Spora-pysäkin mainoksessa Gywneth Paltrow poseeraa Diorissa.

Elämme merkkien ja brändien yhteiskunnassa. Nuoret – ja vanhemmat – tytöt haaveilevat ”siitä ekasta Luikkarista”. Pojat, jotka asuvat vielä kotona ostavat asunnon sijaan auton – sen BMW:n, vaikka tämän muka-laman aikana asunnon osto olisi ehkä viisaampaa.

Ennen sitä tulevaisuuden vaurastumista ”eka Luikkari” ostetaan ulkomaanmatkalta Italiasta (siellä tarjottiin juotavia samalla kun katselin hyllyjä!). FB-päivitys on todisteena käynnistä.

Hetkeä myöhemmin teen kaupat ja marokolainen mies laskee seteleitä liikkeen vieressä lakanansa äärellä. Mies hymyilee. ”Liian kallista?” ja viittaa kohden myymälää.

”Ei, mutta opiskelen vielä. Sitten ostan aidon.”

Turisti poistuu paikalta uuden Louis Vuittonin käsipuolessa H&M:n paidassa ja shortseissa. Tuskin kukaan huomaa eroa, sitä paitsi ostan sen aidon heti sitten kun on rahaa. Lohduttaudun tulevaan synninpäästön tuomaan rauhaan.

Opiskelujen päätyttyä ja ensimmäisen palkan napsahdettua tilille on aika palkita uurastus ja ostaa se halvin kallis laukku, koska lupasin sen – en vain itselleni – vaan myös liikkeelle. Marokolainen todistaa. Gymwneth hymyilee minulle taas mainoksessa. En ole varma onko hymyssä ironiaa. Paljonkohan neito itse maksoi laukustaa, vai oliko se sponsorilahja.

Valmistumistani juhlitaan tänä kesänä.

Juhliin kuuluu tietenkin samppanja-tarjoilu. Tai siis kuohuviini. Eihän kukaan huomaa eroa. Eikä sitä paitsi haittaa, että ostan lopulta Ballet-kuoharia, koska sitä saa enemmän samaan hintaan. Ei se kuitenkaan halvin ole, vaan toisiksi halvin. Parempi säästää nyt kun rahaa meni omaan valmistumislahjaan niin paljon. Eikä haittaa, koska nyt voin kutsua muutaman epävarman nimen lisää. Kenties sieltä saa valmistusmislahjana muutaman kympin enemmän paikkaamaan laukun syvyistä vajetta budjetissa.

Kuohari kuuluu tarjoilla ”super chilled”. Siis kaksi asteisena. Ihanat kuplat ja tosi kylmää! Harmi ettei maistu millekään, mutta eihän se kuohuvan viinin idea olekaan. Kuoharia juodaan koska juhlat.

Firman Halloween-bileet. Sinne tulee kaikki. Koska keskustelu pukeutumisesta on aloitettu jo paria kuukautta etukäteen tiedän, että Mari aikoo pukeutua ”siihen samaan makkarankuoreen kuin viime vuonna”. Toisaalta Mikko on ostanut Ralph Laurenin puvun ja aikoo nyt koeajaa sen. Tiina on ostanut kokonaan uuden vaateparren ja rakentanut kokonaisuutensa Chanelin laukun ympärille. Myös muilla tuntuu olevan naamiaisten teemana high-end. Sanon, että taidan minäkin kaivaa Louis Vuittonini naftaliinista (kavereitten kesken ”luikkari”). Toisaalta en ehkä kehtaa näyttäytyä sen piskuisen luikkarin lompakon kanssa. Parempi ottaa se Italista ostettu Never-full. Eihän kukaan huomaa eroa. Sitä paitsi en voisi muutenkaan kanniskella samaan aikaan lompakkoa, iPhonea ja shamppanja-lasia (vai tarjoillaanko siellä kuohuviiniä??).

Illalla isäntä ojentaa minulle lasia samalla kun ohjaa pitopöytään: ”vuokrattii nää Riedelin shamppanjalasit nii maistuu tää skumppaki oikeelle!”

Illalliselle on loihdittu meksikolainen itse tehty taco-buffet. Maistelen kumisia lettuja, kun isäntä tulee tiedustelemaan mitä diggaan safkasta. ”Hyvää, vähän kumisia vaan.”

”Joo, mistään ei löytyny sitä 'masa harinaa', mut tehtiin vehnästä. Eihä niis mitää eroo oo, tai ei kukaa ainakaa huomaa!”
Eipä niin, mietin.

Juokaa Samppanjaa Ranskasta sieltä Champagnesta, koska kesä ja koska sen huomaa!

Kiitos, anteeksi ja näkemiin.

Villinä Etelä-Afrikassa

"Niin puut sanoivat viinipuulle: 'Tule sinä ja ole meidän kuninkaamme.'
Mutta viinipuu vastasi heille: 'jättäisinkö mehuni, joka saa jumalat ja ihmiset iloisiksi, mennäkseni huojumaan ylempänä muita puita!'"

- Tuomarien Kirja, 9:12-13

Keskikesän yöttömät yöt Helsingissä. Ilmanala on pysytellyt raskaana koko päivän. Vesinoro valuu selkää alas. Kumarrun parvekkeen kaiteen yli nuuskimaan ilmaa. Kohta sataa. Väri lasissa näyttää puolipilvistä taivasta vasten rypsiöljyn keltaiselle taittuen hiukan vihreään. Panhuilu tapailee makarooniwestern-sointuja kaiuttimesta.

Lasin pinnalta nenään tarttuu persikkaa, voikukkaa, banaania ja mehiläisvahaa.

Springfield Estaten Wild Yeast Chardonnay tuntuu luontevalle jatkumolle ilmanalaan nähden. Voin kuvitella ranskalaislähtöisen suvun jatkajat Ambrien ja Jeanetten pyörittelemässä viiniään lasissa yhtälailla kuumankosteassa ilmassa tiluksillaan Etelä-Afrikan länsirannikolla.

Tammittamaton chardonnay käy sementtitankeissä maan alla kuudesta yhdeksään kuukautta, mikä tuottaa sille 13% alkoholivolyymin ja vahamaisen rakenteen. Viini käy villihiivoilla. Se tarkoittaa, että 13-18 -vuotiaat puskat muodostavat toisinaan pintaansa homeen, mikä rypäleen sokerien tiivistyessä, aloittaa käymisen luonnollisesti.

 Home on tavallaan luonnon mekanismi hyödyntää työläs hyönteisiä houkuttelevan sokerintuottoprosessin päätös. Home käyttää mehun etikaksi, jolloin rypäle maahan pudotessaan ravitsee mehullaan emäkasvia seuraavana vuonna.

Makumaailmaa hallitsee persikka, hapokkuus ja mineraalisuus, sekä ”villi” maku, josta allekirjoittaneelle tulee mieleen märkä väriliitu ja voikukka.

Monet alkon hyllyltä löytyvät laadukkaat chardonnayt ovat Ranskan Burgundysta tai Californiasta ja ne on usein huolella tammitettu. Tässä tammen puute luo potentiaalia parittaa se varsinkin alkukesän ruokapöydän antimille parsalle, villiyrteille ja muulle kukkean vihreälle. Viinin hapokkuus kestää myös hollandaise-kastikkeen tai vinegretin hapokkuuden. Sopivasti jäähdytettynä viini on kelvollinen myös siemailtavaksi itsenään. Astraalimatkaan siinä ei kuitenkaan mahti riitä.

Etelä-Afrikan viinituotanto on alkanut viime aikoina tuottamaan kohtuu takuutavaraa. Hinnat ovat silti vielä kaikkien viininystävien ulottuvilla. Huikea tuote ja hintansa väärti.

Ilta kääntyy yöksi ja sadetta enteilevä viileä ilmamassa työntyy lasien välistä parvekkeelle. Kaadan uuden lasin. Alkoholi lämmittää!

Wild Yeast Chardonnay, 2013

Springfield Estate

Etelä-Afrikka

Alko: 13%

Väri: Rypsiöljy, taittuu vihreään

Tuoksu: Malolaktinen käyminen, voi, voikukka, banaani, mehiläisvaha

Maku: Persikka, Hapokas, mineraalisuutta, märkä väriliitu, vahamaisuus.

Tarjoilulämpötila: n.10C

Ruoka: Parsaa Hollandaise

Saatavuus: Suomessa Viking line 14,90/plo

Parahin Jaana

Postimauri tupsautti tuossa viikolla luukusta Viinistä viiniin 2016 opuksen. Alkupuolella kirjaa on otsikko ”mitä Suomi juo”. 2014 meidän suosikkiviinimaa on ollut Chile, josta tulee 30-prosenttia kulutetusta punaviinistä ja 23-prosenttia valkoviinistä. Per henkilö viiniä kulutetaan noin 11 litraa vuodessa. Ranska johtaa tilastoja noin 45-litran vuosikulutuksella. Ruotsissa juodaan reilu 20 litraa henkilöä kohden.

31% ostetusta punaviinistä on alle 7 euron pulloja ja valkkareista 46-prosenttia.

Alle 7e hintaryhmä on suosituin. Seuraavana tulee 7-9e ryhmä, jossa kulutusta on 39% punkun ja 34% valkkarin saralla.

Yli kympin satsaus viiniin alkaa olla selvästi harvinaisempaa. Hälyttävää onkin prosenttiluvut yli 15e viineissä: vain 2% ostetusta punaviinistä ja 1% valkkareista on hinnaltaan yli 15 euroa!

Mitä tämä kaikki tarkoittaa?

Olemme ”kyykkyviinejä” lipittelevää junttikansaa?

Ei.

Järkevä ihminen ei panosta kulutushyödykkeeseen kovin paljoa, jos ei tiedä siitä mitään. Alkoholin markkinointi on Suomessa hieman hankalaa. Meillä ei ole omaa tuotantoa ja näin ollen äidinmaidossa opittua viinikulttuuria, kuten vaikka Espanjassa tai Italiassa. Keskiverto espanjalainen ei ole hänkään viiniasiantuntija, mutta lähestyminen on vilpittömämpää. Inhottaa valittaa miten huonosti meillä asiat Suomessa on (kun ei viintä saa ruokakaupasta, puhumattakaan siitä suosikki sinihomejuustosta!). Asianlaita nyt kuitenkin on se ettei panimo saa kertoa tuotteistaan omalla nettisivullaan. Siinä vasta liikeyritykselle pohja. Mielestäni myös alan julkaisujen pitäisi olla lehtikiskalla siellä ylähyllyllä Jallun ja Kallen vapauttamilla hyllypaikoilla.

Elämme kuitenkin muutosten aikaa. Eduskunnassa jyllää buumi alkoholilakien muuttamiseksi. Äänekkäimpinä jericon trumpetteina toimivat toista kertaa sosiaali- ja terveysministeriössä toimiva pitkän linjan ministeri Rehula, sekä nuorempaa polvea edustava Jaana Pelkonen. Reiluna miehenä Rehula onkin saanut jo ajettua uudistusta ”kaverille kanssa” politiikasta, mikä mahdollistaa useamman alkoholituotteen ostamisen yhdellä tiskireissulla. Vaikka moisen uudistuksen läpiajo kuulostaa lähes koomiselle, on sillä suuri merkitys ravintolamaailmalle. Kun pidät kioskia kaupungin kalleimmassa vuokrakiinteistössä ja pääasiallinen myynti tehdään keskiviikkona, perjantaina ja lauantaina kello 22 ja 03.30 välillä ( 16½h viikossa), on ensiarvoisen tärkeää maksimoida myynin tehokkuus. Sinne ei kaivata 30 sekunnin viivettä joka asiakkaan kohdalla, kun haluataan maksaa juoma kerrallaan visa electronilla, ja väylät ovat tukossa.

Itse asiaan.

Jos norsunluutornissa päätetään siirtää viini ruokakauppaan, mitä sitten tapahtuu? Kuluttaja alkaa ostamaan enemmän (maahantuotuja) viinejä kuin (kotimaista)kaljaa, kansan kaamea jano sammuu, 'holin kulutus vähenee ja väki sivistyy siinä samalla?

Palataanpa esimmäiseen kappaleeseen.

Kun keskimäärin 75% viinistä on alle 10 euron viinejä täytyy miettiä, että mitähän sieltä supermarketista mahtaisi sitten saada. Alkon tuotevalikoimassa on suhteettoman paljon niitä yli kympin viinejä, jos ajattelee, että vain 25% ostopäätöksistä kohdistuu tähän kategoriaan.

Jos nyt viini kiikutetaan valmiiksi ahtaaseen K-markettiin tai opiskelijatyövoimalla pyörivään Alepaan, niin satsaus viineissä ulottuu parhaillaan sinne 10 euron viinipulloon saakka. Todennäköisempää (ja helpompaa) on kuitenkin, että asiakas kaappaa kassan vierestä huomaamattomasti Rainbow- tai Pirkka-tonkan kainaloon lähtiessään.

Alkossa meitä palvelee suhteellisen asiantunteva myyjätiimi, jolla on koulutusta ja kokemusta tuotteesta. Alepassa sinua palvelee opiskelija, joka kerran osti kaverille syömään mennessä viemisiksi pullon El Tiempoa.

Entä sitten? Saahan sitä ostaa halvempaakin viiniä.

Palataan taas takaisinpäin. Jos 75% Alkon myynnistä tulee näistä ”alle kympin” tuotteista ja ne siirretään vapaille markkinoille, mitä jää käteen Alkolle? Ennen tällaista lakimyönnytystä valtion täytyy saada Alko myytyä eteenpäin tuleville pienyrittäjille, viinikauppiaille. Voin kuvitella, että yrittäjiä putkahtaisi esiin kuin sieniä sateella – ainakin Helsingissä. Entä muualla? Utelin asiaa Viinilehden asiantuntijalta Antti Rinta-Huumolta. Todennäköisesti pienet viinikaupat paikkaisivat Alkon ylähyllyyn jääneen loven. Mutta kannattaako viiniä ylipäätään myydä Oulua korkeammalla? Pienet kaupat ovat liikeyrityksiä siinä missä isotkin. Lapin mies kun tunnetusti on enemmän viinaan menevä saattaa utopia Britannian mallista, missä Tescon kauppias tietää viininsä ja valikoima on hyvä, mennä päälaelleen. Palvelua ei kannata enää tarjota opistokapunkeja pienemmissä kyläyhteisöissä. Kun ¾:stä ostoista rajaantuu edukkaampaan tuotekategoriaan se myös karkoittaa osan maahantuojista. Maahantuojien katoamisen myötä viinin saanti ravintoloihin hankaloituu, mikä yleensä näkyy hintojen nousuna. Isoille tekijöille, kuten S-ryhmälle tämä tietysti sopisi kuin nyrkki silmään. Listan viinit kun ovat valmiiksi tukkuhinnoiltaan alle kympin tasoa. Pienempien nyrkkipajojen keskuudessa liikkuu huoli eksklusiivisimpien viinilistojen haltijalle aiheutuvista ongelmista.

Ratkaisuksi.

Kokeilussa on malli, missä pieniä alkon segmenttejä sijoitetaan ruokakauppojen sisälle. Se on mielestäni aika hyvä idea. Aukiolo täytyisi vaan vapauttaa samanlaiseksi kuin ruokakaupoilla. Eniten harmittaa, kun viiniä tekisi mieli sunnuntaipaistin kyytipojaksi, pappi on ehtinyt kahvinsa juoda, mutta kauppa seisoo kiinni. Toinen korjattava asia on Alkon volyymit. Nyt ostot suunnitellaan jo useammaksi vuodeksi eteenpäin, eikä pienen tuottajan ole helppo saada hyllytilaa valikoimassa. Olisiko Alkolle mahdollista pienempien ja kohdennetumpien myymälöiden yhteydessä tarkentaa valikoimaa K-kaupan tapaan asiakaskunnalle? Alkon monopoli kuitenkin mahdollistaa tietyn tuotteen saannin muutaman päivän varoajalla aina Hangosta Nuorgamiin.

Samaan aikaan voidaan miettiä onko hintojen lasku yleensä tarpeellista. Jos alkoholiveroa lasketaan pelkästään ravintoloille ja siten voidaan luoda parempaa tarjontaa, sekä uusia työpaikkoja, tarjoaa se valvotun tilan lisäksi, opettavaisen ympäristön viinin lipittelylle. Valveutunut asiakas saattaa kallistua vähittäismyymälässä tekemään yli kympin sijoituksen viiniin.

Meillä politiikka etenee heikoimman lenkin mukaan. Ei alkoholia tarvitse tuoda yhtään lähemmäs sitä heikointa hintoja polkemalla. Veron kanssa voi pelata mielin määrin tai voidaan asettaa alaraja viinipullon hinnalle. Joten Jaana, ollaan samalla linjalla, mutta ollaan valppaana ettei innostuksissamme sysätä tätä maata vuosikymmentä taaksepäin alkoholikulttuurissa.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

lähde: www.alko.fi

Aurinkokelloa tulkitsemassa Harjun mäellä

”Ateria ilman viiniä on kuin kesä ilman aurinkoa.

Ateria ilman viiniä on kuin yö ilman naista.” - Ranskalaisen viinikampanjan iskulauseita

Aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Pöytään istuessa saa vaikutelman, että jakkara kököttää aivan metsän siimeksessä. Ylös noustessa kohti alkupalapöytää alapuolella paljastuu kuitenkin kaupungin keskusta, sekä Jyväsjärvi.

Suuntaan tutkimaan pöydän antimia. Tarjoilija kehui kalamurekkeita itse tehdyiksi. Pöydässä on monenlaista apetta. Ilokseni huomaan keitettyjen perunoiden puuttuvan. Sen sijaan tarjolla on paistia, murekkeita, huoliteltuja salaatteja, sekä punajuurikeittoa. Pääruoan sai valita kolmesta vaihtoehdosta ja jälkkäriksi oli katettu kahvipöytä pienellä makealla. Koko lounaan hinta 13,50e.

Ravintola Vesilinna Jyväskylän harjun mäen huipulla on heittelehtinyt tasollaan ja maineellaan viimeisten vuosien aikana melko hurjasti. Keittiönovi on käynyt tiuhaan, kun uutta päällikköä on haettu milloin mistäkin. Nyt linjaan on kaivautunut Helmut Rauniaho tiiminsä kanssa.

Meidän osalta kiinnostus oli ennen kaikkea viinissä. Vesilinnalla on omaa maahantuontia Saksan Moselista S.A. Prümin talosta. Weingut S.A. Prüm (erotuksena naapuristaan Johannes Prümista) sijaitsee upean vanhan Bernkastel-Kuesin kylän kupeessa Keski-Moselissa vajaan parin tunnin ajomatkan päässä Frankfurtin lentokentältä. Viinit on hinnoiteltu sangen asiakasystävällisesti. Ravintolan pitkäaikainen yrittäjä-osakas Pirjo Oksanen-Prüm vastaa nykyisin enemmän tuotannosta ja markkinoinnista Saksassa miehensä Raimundin kanssa.

Päädymme vaimon kanssa pulloon keliin sopivaa Prümin Wehlener Sonnenuhr (aurinkokello) -palstan riesling kabinettia vuodelta 2008. Tarjoilija innostuu valinnasta ja haluaa, sekä ennen kaikkea osaa, kertoa tuotteesta enemmänkin. Aromi lasissa tuo välittömästi mieleen viime syksyn häämatkan Moseliin. Hyvin hailakan keltaisesta nesteestä nousevat tutut kuivatut aprikoosit, mesimarja, sekä kypsyneelle rieslingille ominainen vasta leikattu vihreä puutarhaletku.

Aurinko lämmittää ikkunan läpi. Tarjoilija utelee pitäisikö sälekaihtimia laskea ettei aurinko ota silmiin. Ei todellakaan! Hieno viini lasissa ja upea keli ulkona hiljentää fiilistelemään. Mieli matkaa pari kuukautta eteenpäin aurinkoisiin kevätpäiviin.

Ensi siemauksella suu värjäytyy oranssiksi aprikoosihillon ja appelsiininkuoren estereistä. Wehlener Sonnenuhr-palstan gray slate-liuske maistuu viinissä vahvana mineraalisuutena. 7.5% alkoholia ei pahemmin pyöri suussa, mutta viini jättää miellyttävän pyöreän jälkimaun aina seuraavaan siemaukseen saakka.

Pääruoaksi valitsimme molemmat kalaa. Lohen esillepano on melko rustiikkinen, mutta elementtejä löytyy riittävästi. Kokonaisuus on hiukan rasvainen. Paljon pelastaa ensi silmäyksellä lautaselle kuulumaton paprikahöystö, joka tuo riittävästi happoa pilkkomana lohen, kastikkeen ja lisäkkeen rasvaisuutta.

Jälkiruokaa ei tarvita. Mielestäni reilun kympin lounaaseen kuuluva kahvipöytä ja valikoima keksejä on suomalaiseen makuun riittävä. Omaa viinihammasta jää kuitenkin sen verran kolottamaan, että päätämme tilata vielä lasit toista omamaahantuonti risukkaa.

Listalta löytyy laseittain Ürzig Würtzgarten -palstan Rieslingiä. Würtzgarten (yrttitarha) sijaitsee joen mutkassa muutaman kilometrin pohjoisempana Wehlener Sonnenuhrista etelään laskevilla, erittäin jyrkillä, rinteillä. Palsta saa paljolti enemmän aurinkoa kuin talon muut palstat länttä kohden laskevilla rinteillä. Auringon määrä muokkaa viinistä tuhdimman. Maaperä on Würtzgartenissa red slate -liusketta, mikä puolestaan antaa viiniin enemmän mausteisuutta.

Viini on väriltään kullankeltainen ja taittuu valoa vasten hieman vihreään. Aromimaailmasta lasista nousee päällimäisenä makeus vasta-avatun säilkepersikkatölkin muodossa. Tuoksu on myös selvästi mausteisempi ja mineraalisuus tuntuu paahteisempana. Maussa esiin tulee poltettu tai karamellisoitu limenkuori. Paletissa tuntuu karvaus, mikä muistuttaa hieman männynneulasia ja joitakin villiyrttejä, kuten siankärsämöä. Viini kaipaa ehdottomasti enemmän ruokaa rinnalleen kuin kabinetti.

Luontoäiti antaa valomerkin, kun aurinko siirtyy korkean männyn rungon taakse. Bussi kohti Helsinkiä lähtee piakkoin. Lounaasta jäi suuhun hyvä maku. 13,50e on hyvä hinta sapuskalle, mitä Vesilinna tarjosi. 35 euroa viinipullosta on enemmän kuin sopuhinta ja henkilökunnan palvelualttius yllätti positiivisesti. Ennen kaikkea mieleen jäi kuitenkin miljöö. Upeat näkymät, varsinkin hyvällä säällä, ja toisaalta tuntuma luonnonläheisyydestä tuli yllätyksenä Jyväskylässä varttuneillekin. Miksi ei tätä mainosteta Vesilinnan sivuilla enemmän? Ehkä se on heille itsestäänselvyys, mutta asiakkaan näkökulmasta mahtava lisä kokonaisuuteen. Mielestäni Vesilinnan yhtenä ongelmana on aina ollut vaikea luoksepääsy. Vaiva kuitenkin palkitaan. Heitän tässä palloa ravintolan suuntaan, koska varsinkin illallisasiakkaille, Vesilinna ei ole korkkarietäisyydellä oikein mistään. Voisiko ravintola tarjota asiakkailleen kuljetuspalvelua ylös Harjulle vaikka Asemakadun päästä ja lisätä loppulaskuun kohtuullisen summan palvelusta?

P.S. Jos S.A. Prümin viineihin haluaa tutustua Vesilinna ulkopuolella tarjoaa Alko valikoimassaan yhtä Prümin Wehlener Sonnenuhr -palstan Spätlese Rieslingiä sangen kohtuulliseen 24,90e pullohintaan.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Aalto, Ribera del Duero, 2010

"Kunnon viinistä saa kunnon veren; kunnon verestä saa hyvän mielen; hyvä mieli innoittaa hyviin tekoihin ja hyvät teot taivaaseen. Näin on tullut todistetuksi, että viini johtaa taivaaseen."                                                           - Vanha englantilainen sananlasku

Kaiuttimesta pauhaa espanjankielistä romaanimusiikkia Gypsy Kingiä.

Hyllyyn kulkeutunut Ribera del Dueron punaviini Aalto päätti (erittäin)lyhyen varastointinsa eräänä sateisena torstai-iltapäivänä Helsingin Kalliossa.

30 vuotta maineikkaalla Vega Sicilialla viinimestarina työskennellyt herrasmies Mariano García aloitti Aalto projektin vuonna 1999 Riberan viinisäädöslaitoksen söör Javier Zaccagninin kanssa. Aikomuksena oli luoda alueen ilmastoa ja maaperää mukaileva huippuviini – Riberan oma burgundi. Rypäleeksi valittiin Tempranillon klooni Tinto Fino.

15 vuotta myöhemmin tulokset ovat sangen lupaavia.

Maaperä Riberassa on sekoitus liusketta, savea, soraa ja hiekkaa. Aalto kasvattaa 110 hehtaarin alueella Valladolidan alueella noin 200 kilometriä Madridista luoteeseen.

Ribera del Duero

Valmistuksessa käytetään uutta ja modernia bodegaa, taloa, joka valmistui 2005. Viini käy valmistusvaiheessa läpi normaalin käymisen lisäksi malolaktisen käymisen tynnyrissä. Tynnyreinä käytetään pääosin kolmevuotiaita ranskalaisia tammitynnyreitä.

Mariano ja Javier keskittyvät ainoastaan kahteen eri viiniin: Aalto ja Aalto PS.

Jälkimmäisenä mainittua tuotetaan ainoastaan huippuvuosina ja tavara tapaa mennä kaupaksi ennen kuin se jälleenmyyjälle asti päätyykään.
Aalto sen sijaan kulkeutui meikäläisenkin viinilasiin asti.

Aalto 2010 vietti lapsuutensa ensimmäiset 18 kuukautta tynnyrissä, joista vajaa viidennes oli amerikkalaisia ja loput ranskalaisia. 2012 kesäkuun viimeisellä viikolla se pullotettiin.
Varhaisnuoruudessaan se poimi aromimaailmaansa elementtejä terriööristä ja tynnyreistä, sekä malolaktisesta käymisestä.
Lasissa tuoksuukin maaperä vahvana. Mielestäni aromeissa tuulahtaa esiin multaisuus ja punajuuret ja tummat luumut.
Väri on intensiivisen punainen, kypsä kirsikka, mutta viestii raikkaudesta taittuen aavistuksen purppuraan.

Maku on huikea. Pehmeitä tanniineja siivittää terävä makeus ja mausteisuus, josta alkoholi (15%) ja hapokkuus tekevät hieman terävän, mutta se muuttuu suussa kermaisen pyöreäksi. Makupaletti toistaa aromeja, mutta tarjoaa myös korianterin siemeniä, lakritsia, vaniljaa ja pitkän jälkimaun!

Huipputavaraa, joka huutaa erilaisia ruokia rinnalleen. Päällimäisenä mieleen tulevat grillatut punaiset lihat, paahdetut uunijuurekset, erityisesti punajuuri. Uskon sen viihtyvän myös mausteiden parissa kuten fenkolin ja korianterin siemenet, kumina ja sumakki. Kovin tulista ruokaa en tarjoaisi Aallon harjana.

Ribera del Duero ei tuottanut tälläkään kertaa pettymystä. Kyseessä on huippuviini. Viime aikoina olen löytänyt jonkilaisen fiksaation alueen roteviin punkkuihin ja luulenpa niiden maistuvan tämän amaronekansan suussa yhtä lailla hyvälle.
Aaltoa löytää Alkosta suolaiseen 39,90e hintaan, mutta esimerkiksi ruotsinlaivoista ainakin Viking Line tarjoaa sitä jo rehdimpään alle kolmenkympin hintaan. Alkon 40 euroa sulattaa vielä kimppainvestointina maisteluiltaan, mutta pidän sitä hiukan kalliina pelkästään omakustanteisena.



Ribera del Duero – Aalto DO – 2010
Alkoholi: 15%
Väri: Kirsikanpunainen, purppuraan taittuva
Tuoksu: Multainen, punajuuret, raikas
Maku: Pehmeät tanniinit, vaikka hapokas. Terävä mausteisuus, yrttinen, korianteri, vanilja.
Ruoka: Maanläheiset maut. Juurekset, hiileksi grillatut punaiset lihat, pitkään kypsytetyt kovat juustot.
Musiikki: Vanhan liiton Flamenco

Hinta: Alkossa 39,90

Kiitos, anteeksi ja juomisiin!

Domaine de la Bongran , Cuveé E.J. Thevenet, Viré-Clessé, 2009

Sanotaan, että loppusyksy on punaviinien aikaa.

Helsingissä ei ainakaan vielä näy lunta maassa, joten pidätän oikeuden illan viimeisiin hitaisiin ystäväni Chardonnayn seurassa. Viime aikoina olen viettänyt useammin kuin kerran iltaa vahvojen Chardonnay-viinien parissa. Useimmiten ne ovat olleet kotoisin Chablista tai Californiasta.

Tänään kuitenkin illan päävieras on sata kilometriä Chablista etelään Mâconnais-alueen sydämestä.

Domaine de la Bongran aloitti toimintansa jo 1500-luvulla Ranskassa. Talon 15 hehtaaria on viljelty ahkerasti siitä saakka. Nykyään päällysmies on Jean Thevenet apunaan poikansa Gautier.

Toisin kuin alueen tuottajat yleensä, Jean keskittyy ainoastaan valkoviineihin. Rypäleet Bongranissa poimitaan käsin vasta aivan myöhään syksyllä – toisinaan jopa jalohomeisina. Viljelyssä ei käytetä kemikaaleja ja viinin annetaan käydä viileässä jopa 24 kuukautta kaikessa rauhassa.

Olin jo jonkun viikon odottanut Vire-Clessen korkkaamista. Nyt lauantaina tarjoutui sopiva tilaisuus. Jäähdyttelin pulloa parvekkeella ja seurasin tilannetta ikkunalasin läpi pyöritellen ”lämppäriviiniä” kiivaasti lasissa. Viime aikoina olen tullut siihen tulokseen, että viinien yleisiä suosituslämpötiloja on syytä nostaa parisen astetta aina ylöspäin. Kuuliaisesti kuitenkin jäähdytin oman Chardonnayn lähemmäs 15-astetta, jotta se olisi lasiin päästessään siinä 16-18C välissä.

Vihdoin ja viimein kello näytti 45 minuuttia kuluneen ja uskalsin hakea viinin sisään.

Se niistä pitkään ja hartaudella kasvatetuista kynsistä..

Ruuvasin korkin auki ja nuuhkin: ei korkkia. Ja ei muuta kuin lasiin!

Toisistaan riippumattomien kahden eri maistelun tuloksena pääsimme vaimon kanssa noin tavallaan yksimielisyyteen.

Väri:

Kullankeltainen, rypsiöljy tai kypsä vehnä.

Tuoksu:

Mieto tammi ja vanilja. Alkuun häivähdys ammoniakkia, joka onneksi hävisi noin viiden minuutin jälkeen. Kuivattua aprikoosia, jäätynyttä ananasta, paahdettua sokeria, squash-pallo ja muovailuvaha.

Maku:

Ei tietoa ammoniakista.

Miellyttävän tasapainoin, ottaen alkoholin huomioon (14%), makea, erittäin hapokas.

Löysin pajunkuorta, sitruunan mehua ja vielä raakaa valkoista mansikkaa. Jälkimaussa tuntui miellyttävä öljyisyys, sekä puinen (se sininen) lyijykynä.

”It's getting better by the minute.”

Hieman lämmetessään ja noin 45 minuutin jälkeen viini vain parani. Mielestäni tämä valkkari tarvitsee dekantoinnin. Viini oli vuoden 2009 satoa, mikä tarkoittaa, että terävin hedelmäisyys on jo kaikonnut ja iän tuoma eleganttisuus astuu esiin. Iästä huolimatta hedelmäisyys tuntuu erittäin voimakkaasti ryhdikkään eleganttisuuden rinnalla. Tasapainoinen ja sliipattu ukkometso. Dekantoinnin jälkeinen ”kukinta” tekee tästä erinomaisen ”meditaatioviinin”. Hyvän dekannoin jälkeen ehdottomasti hintansa väärti. Voin suositella ensiriipaisuna niille, jotka haluavat tutustua vähän varttuneempiin Chardonnayhin.  

Viré-Clessé löytyy myös Alkon hyllystä hintaan 36,50e.

Kiitos, anteeksi ja näkemiin!

Suomi on kuiva maa

”Juopuneita ei näy siellä, missä viini on halpaa; eikä raittiita siellä, missä viinin korkean hinnan vuoksi tavallisin juoma on viina.”

- Thomas Jefferson

Kävin taannoin keskustelua viinimestariystäväni kanssa suomalaisten juomatottumuksista ravintolassa. Ystäväni kertoi heidän ravintolalistalla olevan mitä erilaisempia valkoviinejä. Tyyliltään niitä on parfyymisista tammitettuun ja jopa savuiseen. Olen muutaman kerran käynyt syömässä kyseisessä kuppilassa ja jopa pääruoka on tarjoiltu valkoviinin kanssa. Kovin kepeitä, raikkaita ja ”helppoja” valkkareita harvoin tarjoillaan. Ystäväni sanoi, että lopulta kun sitä punaviinipulloa kantaa pöytään (viimeistään toisen pääruoan kohdalla) käy salissa kohahdus: no nyt sitä punkkua viimeinkin tulee! Miksi näin?

Viime viikolla kävin vaimoa odotellessa Alkossa mittaamassa hyllyjä. Silmäilin uutuuksia. Hyllytilaa on varattu runsaasti espanjalaisille ja chileläisille alle kympin punkuille. Rypäleet ovat usein syrahia, shirazia (ovat muuten sama asia) ja tempranilloa. Kuohuviineistä Brut Nature (rutikuiva, ilman lisättyä sokeria) on trendikästä. Näitä 'skumppia' saa, ihan juotaviakin, alle kahdenkympin.

Viini tulee usein puheeksi tuttavapiirissä. Usein keskustellaan juomatottumuksista. Olen huomannut suomalaisten jakautuvat melko lailla kahtia. Yhdet ostavat ja juovat vain rutikuivia valkkareita. Useimmiten Chardonnayta tai Sauvignon Blancia Uudesta maailmasta. Toiset vannovat paksujen punkkujen nimeen Chilestä, Australiasta, Italiasta tai Espanjasta. Hulluimmat juovat molempia vuoden aikojen mukaan.

Suomalaisilla on melko kuiva maku. Olen joskus kuullut sloganin ”maku kuivuu kypsyessään”. Monet sanovat myös, että viinit, etenkin valkoiset maistuvat aina samalle, tai että miedot punkut eivät maistu miltään. Monesti kuulee asiakkaan kertovan, viiniä valitessaa, ettei voi juoda punaista, koska saa siitä päänsärkyä.

Päänsäryn laukeamiseen voi olla monia syitä. Krapula on yksi niistä. Usein kuitenkin taustalla voi olla viinin sisältämä rikki. Rikkiä käytetään lähes kaiken viinin valmistuksessa suojaamaan sitä hapettumiselta tai pysäyttämään alkoholikäyminen. Rikin käytön määrään voi kuitenkin vaikuttaa. Jos rypäleet taloon tuodaan pitkän matkan päästä on riskinä hapettuminen matkalla ja rikkiä on käytettävä enemmän. Jos taas rypäleet tulevat läheltä, ja ne kuljetetaan asiallisesti pakattuna, ei rikkiä tarvitse käyttää niin paljoa.

Toinen päänvaivaa aiheuttava tekijä voi olla epäpuhtaudet viinissä. Euroopan sisällä on tiukat lait rypäleiden keräämiseen. Tietyillä alueilla viinilaki vaatii viljelijöitä keräämään rypäleet käsin. Koneitakin käytetään – joskus laatuviinienkin korjaamisessa. Laatuviinien tuottajat kuitenkin seulovat rypäleet huolella ennen puristusta. Uusi maailma kuitenkin, etenkin Etelä-Amerikka, on viinimaailman villilänsi. Siellä näin ei välttämättä ole. Viinilait saattavat pahimmillaan puuttua kokonaan. Tuottaja saattaa kerätä rypäleet koneellisesti, ilman siivousta ja lyödä koko lastin suoraan puristimeen kirjaimellisesti marsuineen päivinineen! Ei siis ihme jos halpa viini voi toisinaan aiheuttaa tykytystä otsalohkossa.

Eivät kaikki tuottajat suinkaan näin toimi ja Euroopankin sisällä paljastuu toisinaan sääntörikkomuksia. Nyrkkisääntönä kannattaa kuitenkin muistaa vanha teesi, minkä kuluttaja aina tuppaa unohtamaan: halpa ei ole hyvä.

Paljonko maksaa hyvä pullo viiniä?

Mikä on ”hyvää”? Kysymyksen vastaus lienee yhtä nelipolvinen kuin vastaus kysymykseen, mitä maksaa hyvä auto tai käsilaukku. Toimivan pelin voi saada kohtuuhintaankin, mutta brändi maksaa aina ekstraa. Sama sääntö pätee viinimaailmassa. Brändin halvin vaihtoehto tuskin on sen paras tuote. Tämä pätee esimerkiksi samppanjoihin. Suurien talojen perussekoite, cuveé, on harvoin kovin säväyttävä. Katsoin videon maistelutilaisuudesta, jossa kohderyhmä maistoi kuuden euron kuohuviinin ja 60 euron samppanjan. Äänet jakautuivat aika tasan näiden kahden välillä. En ihmettele.

Perus-cuveén tehtävä on tuoda talolle näkyvyyttä, sekä pysyvyyttä. Se on helppo myydä mahdollisimman moneen kotiin, ravintolaan, kauppaan ja urheilutapahtumaan. Perus-cuveé pyritään sekoittamaan joka vuosi mahdollisimman samanlaiseksi. On lohduttavaa tietää, että Hangosta Honk Kongiin hotellin aulabaarista löytyvä tuttu samppanjamerkki on samanlaista kaikkialla.

Mainittakoot kuitenkin hieman pienempien talojen cuveét. Ne taistelevat aina olemassaolostaan isojen serkkujensa rinnalla ja satsaavat todennäköisesti enemmän perusmallistoonsakin, siis siihen, mitä myydään eniten. Totta kai isoillakin taloilla on hienot ja upeat tuotteensa. Hintalappu yleensä vain on kolmenumeroinen. Yli satasen viineissä maksat laadun lisäksi brändistä. Toisaalta myös kysynnän ja tarjonnan laki pätee. Joitakin viinejä ei tuoteta kuin satoja pulloja vuodessa koko maailman tarpeisiin.

Eli siis mikä on järkevä ostos?

En tiedä. Tuskin kannattaa sijoittaa viiniin suunnattomasti rahaa, jos haluaa vain saada hyvää viiniä illanistujaisiin. Ei ole väärin myöntää ettei löydä kaikkia niitä sadan euron nyansseja, mistä kalliimmassa viinissä maksaa. Kaikki on suhteellista. Itse ajoin juuri Saksan läpi melko halvalla vuokra-autolla ja huomasin vasta viimeisenä päivänä vahingossa osan toiminnoista, joita kosla tarjosi. En ollut niitä osannut kaivatakaan.

Hyvän hinta-laatusuhteen löytämistä helpottaa kuitenkin, kun nostaa Alkon viinihyllyn edessä rohkeasti leuan rinnasta ja jättää alahyllyn ”kyykkyviinit” omaan rauhaansa. Aina välillä kuulee näistä alahyllyn helmistä, kun alle kahdeksan euron saa huippuviiniä. Varmasti. Useimmiten kuitenkaan valitettavasti ei. Kannattaa myös unohtaa puheet, miten viini on halpaa Saksassa ja Lidlistä saa alle euron hyvän pullon viiniä. Omat käytännön kokemukseni eivät ole vahvistaneet tätä myyttiä todeksi. Jopa Espanjassa oikeasti hyvä paikallinen Cava maksaa yli 15 euroa. Tuotantokuluista ei voi tinkiä määräänsä enempää, jos haluaa tuottaa laatua. Ei ole olemassa mitään myyttistä Keski-Eurooppaa, missä halpa ja hyvä viini kuuluu joka kodin viinikaapin luontaisetuihin.

Tässä kohtaa kuulen lukijan mumisevan jotain suuntaan ”olen kyllä ostanut alle kympin viinin ja se oli ihan juotavaa.” Niinpä. Ihan juotavaa. Hyvää? Ei, vaan ihan juotavaa. Jos haluaa ihan juotavaa viiniä, niin sitä saa alle kympillä, mutta jos haluaa hiton hyvää viiniä, sitä ei aina saa. Olen kyllä ostanut alle euron viiniä supermarketista ja se oli ihan hiton hyvää. Join sen Välimeren rannalla nuotion ääressä ja ympärillä oli hyviä ystäviä, musiikkia ja kauniita naisia. Myöhemmin Suomessa kuusen alla syysmyräkässä sama viini ei ollutkaan niin loistavaa.

Olisiko muuten 40 euroa naurettava hinta käyneestä rypälemehusta?

En tunne kovin monta tuttavaa, jotka kovinkaan säännöllisesti ostavat yli parinkympin viinejä. Aika moni kuitenkin, viimeistään viikonloppuna, ravintolassa tilaa pullon viiniä - sen halvimman tietysti. Paljonko maksaa ravintolassa halpa pullo viiniä? No ainakin 39 euroa, joskus vihreällä kortilla saa puolimakeaa kuohuvaa parilla kympillä.

Allekirjoitatko?

Miksi ravintolassa voi siitä halvimmasta kurasta maksaa 20-40 euroa, kun Alkossa käydessä se ei tule kysymykseenkään? Siksikö, että ravintolassa henkilökunta on ammattimaista ja tietää mitä myy, eikä varmaankaan myisi huonoa viiniä siihen hintaan? Paskanliekki. Suurimman osan aikaa tarjoilijoilla voi olla hankaluuksia erottaa valkoviini punaisesta. Ihan totta. Ainakin niissä paikoissa, missä viinipullo maksaa 20 euroa. Jos alkoholin kate on vähintään 75-prosenttia, saa siitä kuvan paljonko viinipullon on maksanut ravintolalle. Todellisuudessa parinkympin kuohuvat pyörivät alle seitsemän euron hinnoissa. Edelleenkään ei kannata langeta siihen ansaan, että halpa olisi hyvää.

Suosittelen lämpimästi kokeilemaan seuraavaa. Ensi kerralla kolmen- tai neljänkympin ravintolaviinipullon sijaan osta se oma vanha tuttu viini Alkon hintaskaalasta 8-15 euroa. Pyydä sitten myyjää valitsemaan toinen pullo samantyylistä viiniä hintaskaalasta 20-40 euroa. Kokeile huomaatko eron. Itse olen huomannut alkoholinkäytön vähentyneen. Keskiostoksen hinta on noussut, laatu parantunut, mutta yksi pullo riittää. Hyvä viini, kumma kyllä, kestää myös lasissa pidempään. Se myös jättää enemmän aikaa ottaa muutaman viiniselfien oikeasti hyvänmakuisesta viinistä. Voit korvata kuvatekstin ”vähä kuplia Hempparis med Raxu <3”, vaikka jotenkin tyyliin: ”hiton hyvää vuosikertaa lasissa ja kainalossa kotisohvalla.”

Unohda siis Alkon luonnehdinnat kyykkyviineille. ”Helposti lähestyttävä” tai ”mutkaton” tarkoittaa yhtä kuin ”luonteeton”. Sijoita vähän parempaan, varaa aikaa ja kynttilöitä syysiltaan sekä tarkista että puhelimessa on virtaa.

Kiitos, anteeksi ja kuplivaa talven odotusta!